Etelä-Karjalassa on varmistunut joulun pyhien jälkeen 12 uutta koronavirustartuntaa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten mukaan tartunnat ovat varmistuneet jouluaaton ja joulupäivänä vlisenä aikana.

Eksoten tilastoista selviää, että koronavirusnäytteitä on otettu pyhien aikana huomattavasti vähemmän kuin tavallisena viikonloppuna. Esimerkiksi jouluaattona otetiiin 60 näytettä, kun edellisenä lauantaina näytteitä otettiin 150.

Eksoten mukaan tartuntoja on todettu epidemian alusta alkaen nyt yhteensä 232.

Tämän hetkisen tiedon mukaan Etelä-Karjala on epidemian kiihtymisvaiheessa.