Etelä-Savossa on todettu joulunpyhinä 13 uutta koronatartuntaa.
Kuusi tartunnoista löytyi muualta Etelä-Savoon tulleilta vieraspaikkakuntalaisilta.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoo tiedotteessaan, että kyseiset 13 tartuntaa on todettu 23.12.- 27.12.
Kolme tartuntaa on löytynyt myös Joroisista ja Pieksämäeltä. Yksi aiemmin löydettyyn tartuntaketjuun liittyvä tapaus havaittiin Kangasniemellä.
Koronarokotteiden odotetaan saapuvan Etelä-Savoon lähipäivinä.
- Odotamme rokotusten alkavan Etelä-Savossa tällä viikolla. Vielä ei ole tietoa, milloin rokotteet tulevat. Rokotteiden saapumisesta kerrotaan meille pari vuorokautta ennen niiden tuloa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.
Rokotukset alkavat Etelä-Savossa koronapotilaita hoitavasta henkilöstöstä.
Koronatesteissä kävi joulunaikaan satoja alueen asukkaita ja alueella vierailleita.
- On tärkeää, että testeihin hakeudutaan, jos pieniäkin oireita ilmenee. Ainoastaan testauksen kautta pystymme pitämään tilanteen hallinnassa, tähdentää Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.