Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on allekirjoittanut kongressin hyväksymän koronaelvytyspaketin, Trumpin hallinto kertoi paikallista aikaa sunnuntai-iltana.

– Allekirjoitan paketin ja lähetän samalla selvän viestin kongressille, että sen pitää karsia siitä pois kohdat, jotka ovat tuhlausta, Trump sanoi lausunnossaan.

Trump lisäsi, että hän suostui allekirjoittamaan aloitteen, jotta työttömyystukia saadaan jälleen maksettua ja asukkaiden häädöt estettyä. Lisäksi rahaa on tarkoitus ohjata rokotteiden jakeluun.

Aikaisemmin sunnuntaina kongressiedustajat yli puoluerajojen olivat vaatineet Trumpia allekirjoittamaan elvytyspaketin.

Trumpin kanslia oli jouluaattona tehnyt jo valmisteluita, jotta presidentti voisi allekirjoittaa elvytyspaketin. Aikeista oli kuitenkin luovuttu viime hetkellä, kertoivat kaksi tapahtumien yksityiskohdista perillä ollutta lähdettä CNN:lle.

Yhdysvalloissa kongressin puolueet pääsivät kuukausien väännön jälkeen viime viikolla sopuun 900 miljardin tukipaketista kotitalouksille ja yrityksille.

Lakialoite uhkasi kaatua Trumpin vastustukseen

Trump oli kieltäytynyt allekirjoittamasta lakipakettia, jos kotitalouksille annettavaa tukisummaa ei koroteta 600 dollarista 2 000:een.

Kummallisen tilanteesta teki se, että demokraateille korotettu summa olisi kelvannut, mutta Trumpin oma puolue republikaanit ei siihen suostunut.

Demokraatit kertoivat ajavansa nyt edustajainhuoneessa lakialoitetta, joka takaisi kotitalouksille 2000 dollarin koronatuen. Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi (dem.) vetosi Trumpiin, jotta tämä ajaisi republikaanipuolueen lakihankkeen taakse.

Tilanne uhkaa luoda kaaosta niin Yhdysvaltain hallinnolle kuin tavallisille kansalaisille.

Koronaelvytyspaketti on sidottu valtion hallinnon budjettiin, minkä vuoksi Yhdysvaltain hallinto oli vaarassa tulla suljetuksi, jos Trump ei olisi allekirjoitanut lakipakettia. Samalla olisi loppunut muun muassa sotilaiden ja virkamiesten palkanmaksu.

Lisäksi miljoonien yhdysvaltalaisten työttömyystukien maksu päättyi viikonloppuna, koska lakipaketti ei saanut presidentin hyväksyntää.

– Kiitän presidentti Trumpia siitä, että nyt pääsemme jakamaan satojen miljardien edestä elintärkeitä koronatukia amerikkalaisille perheille välittömästi, senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell sanoi New York Times -sanomalehdelle.

"Äärimmäisen julmaa"

Muun muassa republikaaniedustaja Adam Kinzinger kummasteli Trumpin käytöstä sunnuntaina CNN:lle.

– En ymmärrä, mitä hän tekee, paitsi jos hän haluaa vain luoda kaaosta, osoittaa valtansa ja pahaa mieltään, koska hävisi vaalit, Kinzinger sanoi.

Kinzinger myös huomautti, että kukaan ei ole täysin tyytyväinen lakipakettiin, mutta tällaiset kompromissiratkaisut kuuluvat lainsäädännön luonteeseen.

Sitoutumaton senaattori, demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitellut Bernie Sanders taas sanoi, että Trumpin pitäisi hyväksyä paketti ja lisätä myöhemmin rahoituksen määrää.

– Se, mitä presidentti tekee nyt, on äärimmäisen julmaa. Talouskriisin vuoksi meidän täytyy antaa 2 000 dollaria jokaiselle työväenluokkaiselle ihmiselle tässä maassa ja 500 dollaria heidän lapsilleen, mutta emme voi jahkailla tämän lakipaketin äärellä, hän sanoi ABC:lle.

Tällä Sanders viittasi työttömyystukimaksujen viivästymiseen Trumpin viivyttelyn johdosta.

Yhdysvalloissa osavaltioiden työttömyystoimistot ovat vastuussa työttömyystukien maksusta. Tuet maksetaan viikoittain, ja New York Timesin haastatteleman asiantuntijan Michele Evermoren mukaan Trumpin viivyttely asian suhteen on katastrofaalista miljoonille amerikkalaisille.

Monet Trumpin republikaanitukijat arvostelivat presidentin viivyttelyä. Hän ei ole osallistunut tukipakettia käsitteleviin neuvotteluihin ja on lomaillut viime päivät Floridassa.

Hän sai molempien puolueiden hyväksymän lakiehdotuksen allekirjoitettavakseen jo torstaina.

Marylandin republikaanikuvernööri Larry Hoogan oli yksi Trumpin arvostelijoista.

– Hänen pitäisi hyväksyä lakipaketti, ja jos presidentti sen jälkeen haluaa puskea lisärahoitusta, hoidetaan asia myöhemmin, hän sanoi.
Myös presidentiksi nouseva Joe Biden on vaatinut Trumpia hyväksymään lakipaketin.

Aiheesta lisää:

Trump pitää kongressin koronapakettia "häpeällisenä" – armahti Venäjä-tutkinnassa valehdelleen kampanjatyöntekijänsä

Yhdysvalloissa ei tullut sopua koronaviruksen elvytyspaketista – neuvottelut jatkuvat keskiviikkona

Yhdysvalloissa yritetään yhä sopua biljoonaluokan koronatuista ennen vaaleja – Trump vaikuttaa tukevan elvytyspakettia sittenkin