Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on varoittanut istuvaa presidenttiä Donald Trumpia tuhoisista seurauksista, jos tämä vielä viivyttää kongressissa sovitun koronaelvytyspaketin allekirjoittamista.

Miljoonien yhdysvaltalaisten työttömyysvakuutuskorvaukset ovat juuri loppuneet, ja heidän pitäisi saada paketista helpotusta.

Trump on kieltäytynyt allekirjoittamasta lakipakettia, jos kotitalouksille annettavaa tukisummaa ei koroteta 600 dollarista 2 000:een. Demokraateille tämä kelpaisi, mutta Trumpin oma puolue republikaanit ei ole suostunut korotukseen.

Kaiken lisäksi koronaelvytyspaketti on sidottu valtion hallinnon budjettiin, minkä vuoksi hallinto saatetaan joutua sulkemaan, jos Trump ei allekirjoita lakipakettia ajoissa. Samalla loppuisi muun muassa sotilaiden ja virkamiesten palkanmaksu.

Vuodenvaihteessa loppuu myös väliaikaiseksi säädetty häätökielto, minkä vuoksi miljoonat ihmiset saattavat menettää asuntonsa.

On hyvin poikkeuksellista, että presidentti käyttää veto-oikeuttaan molempien puolueiden laajalla kannatuksella hyväksymän lakipaketin voimaantulon pysäyttämiseen.

Lue myös:

Republikaanit torppasivat Trumpin ehdotuksen kolminkertaistaa kotitalouksien tukipaketti