Ruotsissa, Sveitsissä ja Espanjassa on todettu ensimmäiset koronaviruksen aiempaa tarttuvamman muunnoksen tartunnat.
Ruotsin terveysviranomaiset kertoivat lehdistötilaisuudessa, että ensimmäinen Britanniassa havaitun virusmuunnoksen tartunta varmistettiin Ruotsissa Södermanlandin läänissä Tukholman lounaispuolella.
Tartunta havaittiin ihmisellä, joka oli matkannut Britanniasta Ruotsiin juhlimaan joulua perheensä kanssa. Muut perheenjäsenet ovat saaneet negatiivisen testituloksen.
– Olemme testanneet muut, jotka olivat talossa, ja ne testit ovat tähän mennessä olleet negatiivisia. Minun arvioni mukaan henkilö on toiminut esimerkillisesti matkallaan taloon ja välttänyt kontaktia muihin ihmisiin ja pidän tartuntavaaraa matkalla matalana, Sörmlannin seudun tartuntatautilääkäri Signar Mäkitalo sanoo Ruotsin television SVT:n mukaan.
Espanjan pääkaupungin Madridin alueella on varmistettu yhteensä neljä tapausta, joissa tartunnan on aiheuttanut uusi koronavirusmuunnos. Asiasta kertoi tänään Madridin paikallishallinto.
Paikallishallinnon varaterveysjohtajan Antonio Zapateron mukaan kaikki neljä tartunnan saanutta olivat saapuneet äskettäin Britanniasta.
Sveitsissä uutta viruksen muotoa on havaittu kolmesta positiivisesta koronanäytteestä. Kaksi näytteenantajista asuu Britanniassa ja antoi positiivisen näytteen Sveitsissä. Tieto kolmannesta positiivisesta näytteestä tuli tänään lauantaina.
Aiemmin uutta virusmuunnosta edustavia tartuntoja on löytynyt ainakin Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Hollannista ja Tanskasta..
Euroopan ulkopuolella tartuntoja on raportoitu Japanista ja Australiasta.
Viruksen uusi muoto on saanut yli 50 maan asettamaan matkustusrajoituksia Britanniaan.
Ruotsi: ei vaikuta rokotusohjelmaan
Ruotsin terveysviranomaisten mukaansa uuden virusmuunnoksen leviäminen Ruotsiin ei ollut yllättävää.
Terveysviranomaiset pitävät hyvin epätodennäköisenä, että uusi virusmuunnos olisi päässyt leviämään muualle Ruotsissa. Heidän mukaansa uuden muunnoksen löytäminen Ruotsista ei vaikuta myöskään rokotussuunnitelmiin.
Uusi virusmuoto ei ole vaarallisempi kuin muut versiot mutta se on tarttuvampi, Karoliinisen instituutin virustutkija Ali Mirazimi sanoi SVT:n mukaan.
– Mutta jos virus leviää nopeammin, useammat sairastuvat ja tarvitsevat hoitoa, joten siitä näkökulmasta on tärkeää pitää tämä virus kurissa, Ali Mirazimi sanoi.
Terveysviranomainen jatkaa tutkimuksia selvittääkseen, onko Ruotsissa muitakin tartuntoja uudesta virusmuunnoksesta. Se kehottaa kaikkia Britanniasta kahden viime viikon aikana saapuneita eristäytymään ainakin viikoksi ja testaamaan itsensä.
Myös Britanniasta saapuneiden perheenjäseniä pyydetään eristäytymään, kunnes testitulos on valmistunut.
Aiheesta muualla:
SVT: Fall av den brittiska virusvarianten upptäckt i Sverige
BBC: Coronavirus: More cases of new Covid variant found in Europe