Kainuun ensimmäiset koronarokotteet annetaan vuodenvaihteessa.

Näillä näkymin ensimmäisten viikkojen aikana voidaan rokottaa noin 1 500 koronan eturintamassa työskentelevää terveydenhuollon ammattilaista. Heidän joukossaan ovat Kainuun soten ensihoidon, keskussairaalan päivystyksen ja teho- ja valvontaosastojen työntekijät sekä koronatestien tekijät.

Myöhemmin saapuvissa rokotuserissä edetään hoivakotien, kotihoidon, vuodeosastojen ja muiden sote-palveluiden henkilöstöön.

– Varovainen arvio on, että tavallisille kainuulaisille rokotteita päästään antamaan kesällä. Riskiryhmiin kuuluville ja varsinkin yli 70-vuotiaille rokotteita saadaan jo tammi-helmikuun vaihteessa, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Koukkari on tyytyväinen Kainuuseen luvattujen rokotteiden määrään.

Kainuussa annettava rokote on maanantaina EU:n myyntiluvan saanut Pfizer-Biontechin rokote, joka edellyttää kahden rokoteannoksen antamista kolmen viikon välein.

Rokotteiden varastointi edellyttää säilytystä alle -70 asteen lämpötilassa. Varastointiin on Kainuussa Koukkarin mukaan riittävästi kapasiteettia.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.