Pohjois-Karjalan Osuuskauppa sulkee väliaikaisesti ravintoloitaan Joensuussa keskiviikosta alkaen. Syynä ovat koronaepidemian rajoitukset, joiden vuoksi kysyntä on heikentynyt.

– Asiakasmäärät ja sitä kautta liikevaihto ovat pienentyneet marraskuun puolivälin jälkeen keskimäärin lähes 50 prosenttia, perustelee sulkemista matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Antti Varis PKO:sta.

Suljettavissa paikoissa on Variksen mukaan myynnistä jäljellä vain neljännes ja tilanne heikkenee edelleen.

Sulkemisten vuoksi Osuuskauppa lomauttaa ravintoloiden henkilöstöä. Osa työllistyy PKO:ssa muihin tehtäviin.

– Ketään ei irtisanota. Haluamme jatkossakin tarjota töitä matkailu- ja ravitsemiskaupan ammattilaisillemme, Varis sanoo.

Keskiviikkona sulkeutuu hotelli Kimmel ja sen kaikki ravintolat. Kiinni menevät myös Torero, Vispiläkauppa sekä Mokka ja Mehu. Jouluaattona sulkeutuu Kolumbus ja tammikuun 3. päivä Aittaranta.

Ravintolat suljetaan väliaikaisesti ja avataan, kun asiakkaat lähtevät jälleen liikkeelle.

– Uskomme tilanteen paranevan kesää kohti mentäessä, toimialajohtaja Varis toteaa.