Yhdysvalloissa 49-vuotiaan republikaanisenaattorin Marco Rubion rokotuskuvat raivostuttivat hoitajat. Rubiolla oli tapana esiintyä vaalikiertueella ilman maskia ja vähätellä koronaviruksen vaikutuksia. Kongressiedustajat on rokotettu, jotta hallinto voisi jatkua.
Myös Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden on rokotettu. Biden on 78-vuotias ja kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään.
Suomi julkaisi tiistaina koronarokotusjärjestyksen. Ensimmäisenä rokotetaan koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat.
Sen jälkeen rokotuksia aletaan antaa yli 80-vuotiaille ja henkilöille, joilla on vakavalle COVID-19-taudille altistavia sairauksia. Sitten vuorossa ovat yli 70-vuotiaat.
Suomeen saadaan ensimmäiset 10 000 rokotetta ennen vuodenvaihdetta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek vakuuttaa, että rokotejonossa ei voi etuilla.
Raha, asema tai terävät kyynärpäät eivät auta.
– Jos Suomessa haluaa jonon ohi, niin ei tule onnistumaan. Yksityisiltä markkinoilta rokotetta ei voi ostaa, Nohynek sanoo.
Työssäkäyvät ja terveet saavat odottaa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuuluu rokotusjärjestyksessä kärkipäähän, mutta vain ikänsä puolesta. Niinistö on 72-vuotias. Hän on jo ilmoittanut ottavansa korona-rokotteen heti, kun hänen vuoronsa tulee.
– Suomen presidentti tulee olemaan ensimmäisten joukossa sen jälkeen, kun terveydenhoidon ammattilaiset ovat saaneet rokotteen, Nohynek sanoo.
Sen sijaan pääministeri Sanna Marin (sd.) saa vielä odottaa samalla tavalla kuin muutkin terveet työssäkäyvät ihmiset. Marin ja hänen puolisonsa Markus Räikkönen kertoivat itsenäisyyspäivänä, että aikovat ottaa rokotteen koko perheelle, kun aika koittaa.
– Jos ihminen kuuluu kohderyhmään tai riskiryhmään, hän saa rokotteen ensimmäisenä, muuten hän joutuu odottamaan vuoroaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi tiistain tiedotustilaisuudessa, että Suomella on osto-oikeus seitsemään eri rokotteeseen. Niistä ensimmäistä eli Pfizerin ja BionTechin rokotteen ensimmäistä erää odotetaan Suomeen tapaninpäivänä.
Pimeät markkinat alkoivat jo
Ensimmäiset 10 000 rokotusta jaetaan Suomessa viidelle terveydenhoidon erityisvastuualueelle. Sitten neuvotellaan, kuka rokotukset saa. Päätöksissä noudatetaan rokotusjärjestystä. Sen jälkeen rokotteita alkaa tulla pikku hiljaa myös muilta valmistajilta.
– Toivottavasti silloin ei enää tarvitse miettiä ihmisten diagnooseja ja rokotteita riittää. Silloin ollaan todennäköisesti maaliskuussa, Nohynek sanoo.
Maailmalla leviävät tiedot väärennetyistä rokotteista ja rokotevarkauksista. Internetissä pimeiden rokotteiden kauppaaminen alkoi jo ennen ensimmäistä pistosta. Myytävät rokotteet ovat Interpolin mukaan todennäköisesti väärennöksiä.
– Luotamme siihen, että rokotteiden toimittamisen logistinen ketju on niin hyvin suojattu, ettei varkauden vaaraa ole.
Lopuksi tuleekin varoituksen sana.
– Emme suosittele minkään lääkkeen tai rokotteen ostamista näiltä markkinoilta, Nohynek sanoo.
Aiheesta voi keskustella torstai-iltaan 24.12.2020 klo 23.
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Koronarokotteita aletaan pistää viimeistään ensi viikolla – rokotusmäärät ovat alkuun pieniä
Pimeä verkko on itsekkäiden ja moraalittomien kohtauspaikka – koronarokotteiden hämäräkauppa alkoi jo ennen ensimmäistäkään pistosta