Jyväskylässä yksi ihminen jälleen on kuollut koronaviruksen seurauksena, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Paloneva ei kerro kuolemantapauksesta tarkemmin, mutta toteaa ettei uusin koronakuolema liity Jyväskylän kaupunginsairaala Kyllöön. Keski-Suomessa on kuollut koronavirukseen tähän mennessä 17 henkilöä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu keskiviikkona 23. joulukuuta kaikkiaan 13 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä Suomessa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 524 ihmistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tiistaina, että koronavirusinfektioon liittyen kuolee Suomessa tällä hetkellä noin neljä ihmistä päivässä.

– Tartunnat iäkkäämpien keskuudessa on johtanut siihen, että tautiin menehtyneiden määrä on kääntynyt noususuuntaan.

Myös Keski-Suomessa iäkkäämpien koronatartunnat ovat olleet kasvussa ja koronapotilaiden sairaala- ja tehohoidon tarve on maakunnassa kasvanut.

Keski-Suomessa kirjattiin 22. joulukuuta 16 uutta koronavirustartuntaa ja koko maassa 367 uutta tapausta.