Ranskassa sadat suuren koronariskin työpaikoissa työskentelevät ulkomaalaiset ovat saamassa kansalaisoikeudet nopeutettua reittiä. Työntekijät halutaan palkita sitoutumisestaan kriisin aikana, Ranskan sisäministeriö kertoo.

Sisäministeriön mukaan syyskuussa lähetettyyn kutsuun nopeutettua prosessia varten vastasi 3 000 ihmistä. Noin 70 ihmistä on tähän mennessä saanut kansalaisuuden ja lähes 700 on prosessin viimeisessä vaiheessa.

Kansalaisuuden saavien joukossa on muun muassa terveydenhoito- ja lastenhoitoalan työntekijöitä, siivoojia ja kassatyöntekijöitä.

Edellytyksenä taistelu virusta vastaan

Kansalaisuuden hakeminen voi Ranskassa kestää kuukausista vuosiin, Le Figaro -lehti kertoo. Lehden haastattelema tunisialaistaustainen fysioterapeutti Aziz sanoo, että nopeutettuun hakemukseen vastattiin hyvin nopeasti.

– Jo seuraavana päivänä minulle soitettiin ja annettiin tapaaminen seuraavalle viikolle. Se tuo minulle todellista toivoa, Lyonissa asuva Aziz kertoi Le Figaro-lehdelle joulukuun alkupuolella.

Hakemuksen nopeutus edellyttää, että esihenkilö todistaa hakijan osallistuneen aktiivisesti koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Esimerkiksi Aziz kertoi jatkaneensa potilaidensa hoitoa koko koronaepidemian ajan. Monet heistä ovat vammaisia, jotka eivät pysty liikkumaan ilman apua.

– Suurimmalle osalle olin heidän ainoa vieraansa koko koronasulun ajan, Aziz sanoo Le Figarolle.

Jessica, 32: "Elämäni on Ranskassa"

Maahanmuuttoviranomaiset edellyttävät merkittävän työpanoksen antaneilta ihmisiltä vain kahden vuoden asumista Ranskassa, kun normaalisti kansalaisuuden voi saada vasta viiden asuinvuoden jälkeen.

Osa hakijoista on asunut Ranskassa huomattavasti pitempään. Esimerkiksi Le Figaron haastattelema kamerunilainen Jessica, 32, muutti Ranskaan vuonna 2011.

– Elämäni on Ranskassa, lapseni ovat syntyneet täällä. Tämä maa on antanut minulle kaiken, koulutuksen ja ammatin, Lyonissa lähihoitajana työskentelevä Jessica kertoo Le Figarolle.

Jessican mukaan koronavirus levisi hänen työpaikalleen vanhusten hoivakotiin syksyllä. Viisi vanhusta kuoli.

– Kun ensimmäinen potilaistani sai tartunnan, havaitsimme sen perjantaina. Sunnuntaina häntä ei enää ollut, Jessica kertoo Le Figarolle.

Kansalaisuus on hänelle iso asia.

– Voisin saada vakituisen työpaikan ja sopia pankin kanssa asunnon ostamisesta.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä