Koronapandemian vuoksi perinteinen joulurauhan julistus Suomen Turusta järjestetään tänä vuonna ilman yleisöä. Turun kaupunki haluaa tehdä kaikkensa epidemian leviämisen estämiseksi ja ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. Turun ja koko Varsinais-Suomen koronavirustilanne on erittäin huolestuttava.
– Tilannetta on kaupungin johdossa eri viranomaisten kanssa seurattu useita kuukausia. Koronataisteluamme johtava kaupunginjohtaja teki selkeän päätöksen lopulta noin kuukausi sitten. Siitä asti on ollut selvää, että tällä mennään, kertoo Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.
Vanhalle Suurtorille ei päästetä yleisöä. Alue aidataan korkeilla festivaaliaidoilla ja järjestyksenvalvojat valvovat, ettei aidanrakoihin ilmesty kurkkijoita.
– Luotamme siihen, että turkulaiset ovat fiksua väkeä, eivätkä tuppaudu paikalle. Tarvittaessa järjestyksenvalvojat esittävät iloisen jouluisan toiveen siitä, voisivatko ohikulkijat pitää turvaetäisyydet ja poistua paikalta.
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve painottaa, että tapahtuma on jouduttu historian saatossa useasti myös perumaan. Tänä vuonna perinne ei katkea.
– Kun vuosikymmenten jälkeen Turun historiaa kirjoitetaan tästä ajasta, tullaan sanomaan, että koronan takia Turku järjesti joulurauhan poikkeuksellisesti, mutta vastuullisesti kantaen huolta turkulaisista.
Joulurauha on jätetty kokonaan julistamatta viimeksi vuonna 1939 talvisodan aikaan. Myös Akkanen pohtii sitä, minkälaisen merkinnän vuoden 2020 joulu jättää historiaan.
– On hienoa nähdä, mitä historiankirjoittajat tästä joulusta vuosikymmenten päästä kirjoittavat. Vuoden kuluttua, jos rokote suo, kaikki on taas mahdollisimman ennallaan. Joulurauha Suomen Turusta julistetaan aina mahdollisimman normaalilla ja tutulla tavalla.
Tuotantotiimillä on taas edessään pitkä jouluaatto
Yleisradio on radioinut joulurauhan julistuksen vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1983. Lähetyksiä on vuosien saatossa uudistettu maltillisesti ja perinteitä kunnioittaen. Pari vuotta sitten TV-lähetykseen lisättiin ilmakuvaa kamerakopterista.
Televisiotuotantotiimi tulee Tampereelta. Viime vuoden tapaan lähetyksen ohjaa Tuukka Ristimäki.
– Aattopäivä on pitkä, koska lähdemme matkaan Tampereen Tohlopista aamuviideltä. Ensin parin tunnin ajomatka Turkuun ja Suurtorilla alamme heti rakentaa lähetyksen kamera-, ääni- ja valoasettelua valmiiksi.
Tuotanto on muhkea, sillä tunnelmia välitetään tänäkin vuonna myös kamerakopterista kuuden perinteisen televisiokameran lisäksi. Yksi kameroista tarjoaa laajoja kuvia torista niin sanotun kraanan päästä eli hieman korkeammalta.
Ristimäki tunnustaa, että vuosi 2020 jää joulurauhan julistuksen historiaan erikoisena. Erityisjärjestelyt kuitenkin vain tuovat lisäpotkua tapahtuman välittämiseen yleisölle.
– Vaikka yleisöä ei olekaan paikalla, teemme kotikatsojia ajatellen aivan kaikkemme. Emme me koronan edessä mene polvillemme, vaan toimimme lähes niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Teemme lähetyksen yhtä kauniisti, arvokkaasti ja perinteitä kunnioittaen, kuin se on tähänkin asti tehty.
Aiempina vuosina Suurtorilla on ennen televisiointia laulettu joululauluja. Ne jäävät nyt pois ohjelmasta, koska yleisöä ei ole. Myös kuoron kokoa on pienennetty ja sekä soittokunnalle että kuorolle on varattu turvavälien vuoksi enemmän tilaa.
Tämänvuotiset erikoisjärjestelyt tuovat muutenkin torille erilaisen tunnelman. Äänentoistoa ei ole, joten Akkasen sanat eivät siis kaiu torilla, vaan ainoastaan sähköisissä välineissä.
– Omaa esiintymistäni en ole ehtinyt vielä kovasti miettiä. Varmaankin se jonkinlaisen uuden vivahteensa tuo, Akkanen sanoo.
Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 24.12. kello 23.
Lue lisää:
Poliisi valvoo joulurauhanjulistusta Turussa – uteliaita käsketään tarvittaessa poistumaan, kiinniototkin mahdollisia
Joulurauha julistetaan ilman yleisöä – kaupunginjohtaja Arve: "Perinne ei katkea, mutta Turku järjestää tilaisuuden vastuullisesti"
Katso: Suomen Turku julisti joulurauhan – perinne on jatkunut lähes katkeamattomana yli 700 vuotta