TALLINNA Keskiviikon pikkutunneille kestäneessä istunnossaan Viron hallitus päätti sulkea pääkaupungissa Tallinnassa ja sitä ympäröivässä Harjun maakunnassa muun muassa teatterit, elokuvateatterit, kasinot, museot, näyttelytilat, kuntosalit ja muut liikuntatilat, kylpylät ja uimahallit.
Hotellit saavat pitää ovensa auki, mutta niissäkään ei saa järjestää viihdetapahtumia.
Kaikki sisätiloissa pidettävät tapahtumat on kielletty. Ulkona saa kokoontua korkeintaan 10 ihmistä. Ravintoloiden ja muiden ruokailupaikkojen ruokailutilat suljetaan, eli ne saavat myydä vain noutoruokaa.
Koulut pysyvät suljettuina vähintään 10. tammikuuta asti. Niissä virolaiskouluissa joissa eilen alkanut joululoma päättyy tätä aikaisemmin, uusi vuosi alkaa etäopetuksella.
– Nämä raskaat keinot on otettu käyttöön, koska koronaviruksen leviäminen Tallinnassa ja Harjun maakunnassa on kiihtynyt. Sairaaloihin tulee yhä enemmän koronapotilaita, ja virus leviää myös sairaaloiden henkilökunnan keskuudessa, Viron pääministeri Jüri Ratas sanoi keskiviikkoaamun lehdistötilaisuudessa.
Rajoituksista kärsiville yrityksille hallitus lupaa yhteensä 23 miljoonan euron tukipaketin. Ratasin mukaan tukea maksettaisiin yritysten työntekijämäärän mukaan.
Ilmaantuvuusluku Suomeen verrattuna yli viisinkertainen
Koronaviruksen ilmaantuvuusluku eli uusien tartuntojen määrä 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 päivän ajalta oli Virossa keskiviikkona 546. Suomessa tämä luku on tällä hetkellä 94.
Virossa tehdään joka päivä 5 000 – 6 000 koronatestiä. Niistä on jo useamman viikon ajan osoittautunut positiivisiksi noin kymmenen prosenttia.
Esimerkiksi keskiviikkona Virossa todettiin vuorokauden ajalta 664 uutta tartuntaa. Suomessa uusien todettujen tartuntojen määrä oli 367.
Koronaviruspotilaita on Virossa kuollut tähän mennessä 192.
Väestömäärään nähden pahin tilanne on pitkin syksyä ollut koillisvirolaisessa Itä-Virun maakunnassa. Siellä tiukat rajoitukset ovat olleet voimassa jo kahden viikon ajan. Ne jatkuvat hallituksen päätöksellä ainakin yhtä kauan kuin Tallinnassa ja Harjun maakunnassa.
Korjattu klo 17.40: Viron ilmaantuvuusluku on yli viisinkertainen Suomeen verrattuna eikä nelinkertainen