Luukan palvelukeskuksessa Maskussa on todettu yhteensä 29 koronavirustartuntaa.

Palvelukeskuksessa kävi ilmi joukkoaltistuminen joulukuun alussa.

Kaikista asukkaista ja koko henkilökunnasta on otettu seulontatestaukset viikon välien.

Testauksia jatketaan edelleen.

Tartuntojen leviämisen ehkäisemiseen tähtäävät eristystoimet jatkuvat, kertoo perusturvakuntayhtymä Akseli verkkosivuillaan.

Luukan palvelukeskuksen vierailukielto jatkuu toistaiseksi.