Suuri osa Euroopan maista, Suomi mukaan lukien, on keskeyttänyt tai aikoo keskeyttää matkustajalennot Britanniasta. Syynä matkustus- ja maahantulorajoituksiin on Britanniassa havaittu uusi koronaviruksen muunnos, jota pidetään aiempaa tarttuvampana.
Britanniassa hallitus on ollut maanantaina koolla hätäkokouksessa muiden maiden asettamien matkustusrajoitusten vuoksi. Pääministeri Boris Johnson pitää asiasta tiedotustilaisuuden myöhemmin päivällä.
Hätäkokouksen asiasialistalla on ollut esimerkiksi rahtiliikenteen tilanne. Britannian rahdille keskeinen kauttakulkumaa Ranska on ilmoittanut rajojen sulkemisesta myös rekkaliikenteeltä.
Myös EU-maiden edustajat keskustelevat koordinoidummista toimista tilanteessa.
Lue myös: Virologian professori Olli Vapalahti: Britanniassa löydetty muunnos on täysin uusi linja koronaviruksen sukupuussa, arvioi rokotteiden silti tepsivän
Rahtiliikenne jumissa Doverissa
Doverin satama Englannissa kertoi keskeyttävänsä kaiken lähtevän matkustaja- ja rahtiliikenteen sen jälkeen, kun Ranska ilmoitti kahden vuorokauden sulusta sunnuntaina.
Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Ranska sallii kyllä rekkaliikenteen Britannian suuntaan. Pelkona kuitenkin on, että kuljettajat eivät halua ajaa Britanniaan, koska maasta poistuminen näyttää nyt epävarmalta.
Britannian liikenneministeri Grant Shapps vakuutti Sky Newsille maanantaina, että lyhyellä aikajänteellä ei ole tiedossa ongelmia ruuan tai lääkkeiden saatavuudessa. Brittien rokottamiseen liikennesulku ei vaikuta, sillä valtaosa koronarokotteesta tulee Britanniaan laivakonteissa eikä rekkojen mukana.
Shapps vakuutti hallituksen pyrkivän ratkaisemaan tilanteen mahdollisimman nopeasti, ja sanoi toivovansa, että sulku ei kestä pidempään kuin 48 tuntia.
Ongelmia on luvassa myös Britanniasta Eurooppaan suuntautuvalle viennille.
EU etsii yhteistä linjaa
Maailman terveysjärjestö WHO kehotti sunnuntaina Euroopan maita vahvistamaan toimia koronaviruksen uutta muunnosta vastaan. WHO:n Euroopan-toimiston tiedottajan mukaan ympäri Eurooppaa tartunnat ovat voimistuneet ja levinneet laajalle, joten maiden täytyy lisätä kontrollia ja ennaltaehkäiseviä toimia.
EU-maiden asiantuntijatason kokous alkoi kello 12. Tarkoituksena on etsiä toimiin yhteistä linjaa sekä selvittää, kuinka paljon viruksen uutta muunnosta mahdollisesti on jo muissa maissa kuin Britanniassa. Myös rahtikysymys noussee esiin.
Suuri osa Euroopan maista, mukaan lukien Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska, on keskeyttänyt tai aikoo keskeyttää matkustajalennot Britanniasta. Myös Venäjä on ilmoittanut lakkauttavansa lennot Britanniasta.
Alkuillasta myös Espanja ja Portugali ilmoittivat estävänsä Britannian kansalaisilta pääsyn maihinsa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Koko maailma reagoi nopeasti
Britanniasta matkustaminen on estetty myös monissa Lähi-idän maissa. Turkki ja Israel ovat lisäksi estäneet matkustamisen Tanskasta, Hollannista ja Etelä-Afrikasta, missä muunnosta on Britannian lisäksi havaittu.
Idemmässä Aasiassa Intia ja Hongkong ovat reagoineet estämällä Britanniasta saapuvat lennot.
Pohjois-Amerikassa Kanada on jo reagoinut asettamalla 72 tunnin matkustuskiellon Britanniasta. Väli- ja Etelä-Amerikassa useat valtiot ovat asettaneet niin ikään matkustusrajoituksia.
Yhdysvallat ei ole toistaiseksi päättänyt matkustusrajoituksista, mutta Valkoisen talon koronaryhmä kokoustaa asian takia myöhemmin maanantaina. Apulaisterveysministeri Brett Giroir kertoi CNN-kanavalle, että kaikki vaihtoehdot ovat auki.
Tutkijat havaitsivat ensimmäisen kerran viruksen uuden muunnoksen potilaalla syyskuussa, mutta vasta viime viikolla sen huomattiin leviävän erityisesti Britannian eri osissa. Uuden muunnoksen uskotaan olevan 70 prosenttia aiempaa tarttuvampi.
Britannian terveysministeri Matt Hancock totesi sunnuntaina Sky Newsin haastattelussa, että koronaviruksen muunnoksen leviäminen ei ollut Britanniassa hallinnassa.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 22.12. klo 23:een asti.
Lue myös:
Finnair peruu kaikki lennot Suomen ja Britannian väliltä kahdeksi viikoksi – ensimmäisenä peruuntui tämän aamun lento Lontooseen
Britanniassa kauppojen hyllyjen pelätään tyhjenevän jouluksi, kun kuljetusliikenne maahan katkeaa uuden virusmuunnoksen vuoksi
Britanniassa asetettiin eilen ankaria liikkumisrajoituksia uuden virustyypin takia – Tämä tilanteesta tiedetään nyt