Jäljet ovat karut.
Päättyvä koronavuosi muutti kertaheitolla monen palkansaajan ja yrittäjän arjen.
Kaksi lappilaista matkailualan ammattilaista kertoo nyt, kuinka korona muutti heidän taloudellisen tilanteensa.
– Matkailuyritys ehti toimia 1,5 vuotta. Koronan takia tuli konkurssi joulukuussa. Taloudellinen arki on nyt todella tiukkaa, kertoo Sami Riskilä.
Rovaniemeläinen Laura Lehtola irtisanottiin marraskuussa matkailuyrityksestä. Lehtola vastasi ulkomaisten ryhmien järjestämisestä Rovaniemelle ja Lappiin.
– Kyllä jokainen euro täytyy laskea nyt hyvin tarkasti. Seuraavat kuukaudet näyttävät, kuinka vakavaksi oma tilanne lopulta menee, Lehtola sanoo.
Lehtola olisi valmis ottamaan vastaan myös ruoka-apua.
– En näe muuta mahdollisuutta, jos siihen tilanteeseen joudutaan, Lehtola sanoo.
Yle kysyi keskeisiltä valtakunnallisilta ruoka-avun järjestäjiltä Kirkkopalveluilta, Sininauhaliitolta, SPR:ltä ja Pelastusarmeijalta, miten koronavuosi on näkynyt ruoka-avun tarpeena.
Ruoka-avun tarve on järjestäjien mukaan kasvanut vuoden takaisesta rajusti – jopa kaksinkertaisesti. Avun tarve on vain kasvanut loppuvuotta kohti.
Järjestäjien mukaan ruoka-avun hakijoina on myös koronan takia irtisanottuja, lomautettuja sekä yrittäjiä.
Koronakriisin tulilinjalle ovat joutuneet erityisesti matkailu-, palvelu- ja tapahtuma-alan työntekijät. Matkailuyrittäjät ovat saaneet osansa kriisistä.
PAM:n (palvelualojen ammattiliitto) kokoaman jäsenaineiston mukaan jopa puolet on joutunut tinkimään lomautusten ja irtisanomisten vuoksi ruoasta koronakriisin seurauksena.
Tapahtumateollisuus ry. ennustaa jopa kahden tuhannen yrityksen lopettavan vielä lähikuukausina.
Matkailuyrityksistä 90 prosenttia kertoo myynnin vähentymisestä, ilmenee Suomen Yrittäjien tekemästä kyselystä. Reilulla puolella yrityksistä myynti on vähentynyt jopa 50 prosentilla.
Kaupassa ei enhän tyhjää ostella mithän!
Korona pakotti yrittäjän sosiaalitoimistoon.
Sami Riskilä pyöritti yhdessä vaimonsa kanssa pientä matkailualan perheyritystä Perunkajärven rannalla Rovaniemen lähellä.
Korona karkotti kaikki kansainväliset asiakkaat maaliskuusta lähtien. Joulukuun alussa yritys ja sen kiinteistöt asetettiin konkurssiin.
Yritys sai keväällä koronatukea tilanteeseen ELY-keskukselta. Tuki oli sidottuna uuden toiminnan kehittämiseen.
– Ei sillä pitkälle pötkitty. Paras tukihan on suora tuki, suora investointituki, rahaa laskujen maksamiseen yksinkertaisesti, Riskilä sanoo.
– Töitä ei ole. Rahhaa ei ole kun sitä ei mistään tule. Sosiaalityöntekijälle onkin varattuna aika, että mitä tässä on vaihtoehtoja, Riskilä kertoo.
– Koko ajan pittää laskea ja laskea. Kaupassa ei nyt enhän tyhjää ostella mithän, Riskilä laskettelee leveällä Lapin murteella.
Riskilän mielestä tilanne ei voi enää karummaksi muuttua.
– Tämä alkaa olla jo aikalailla karua, tämä jokapäiväinen elämä meillä.
Riskilä on päättänyt silti olla luovuttamatta.
– Ei se auta! Kyllä minä uskon kuitenkin että met pärjäthän kaiken tämän keskellä. On kuitenkin tullut jonkinlaista ammattitaitoa erilaisista töistä.
“Tunnen jonkinlaista epäreiluutta”
Koronan jäljet näkyvät matkailusta elävästä Lapissa.
Työttömiä oli maakunnassa lokakuun lopussa 2 300 enemmän kuin vuotta aiemmin 2019. Rovaniemellä työttömänä oli 1 000 enemmän.
Irtisanottu Laura Lehtola myöntää pelkäävänsä taloudellista niukkuutta.
– Kyllähän sitä yön pimeinä tunteina miettii, entä jos menee koti alta, mitä sitten. Kenties näille ajatuksille ei pidä antaa liian suurta valtaa, Lehtola sanoo.
Ansiosidonnainen työttömyysturva helpottaa jonkin aikaa tilannetta.
– Kunhan perustarpeet pystyn hoitamaan, kaupassa käymään ja ruokaa saamaan kaappiin, se on tietenkin mitä toivon.
Lehtola toivoo tilanteesta huolimatta mahdollisimman pikaista uudelleen työllistymistä.
– Matkailualan elpyminen näyttää olevan pitkän matkan päässä. On keksittävä ja rakennettava oma työidentiteetti täysin uudelleen. Löydettävä muita vahvuuksia.
Tunteeko Lehtola katkeruutta tilanteestaan?
– Katkeruus on voimakas sana, mutta jotain sellaista epäreiluutta kuitenkin.
Korjaus 22.12. klo 15:15. Korjattu Lapin murteen litteroinnissa h:t oikealle paikalleen.
Jakautuuko Suomi koronan takia? Illan A-studiossa ovat keskustelemassa aiheesta Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusprofessori Mika Maliranta. A-studio maanantaina 21.12. klo 21:00 TV1:llä.