Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

”Mä oon katkera siitä taposta”, kertoo rikostaustainen 17-vuotias nuori, kun kysyn hänen mielipidettään Koskelan murhasta. Nuori ei tunne tekijöitä, mutta tilanteen hän osaa kuvitella omaan elämäänsä helposti. ”Mulla on itelläni vanhoja velkoja ja ongelmia”, hän kertoo. Päihteet ovat jääneet taakse, mutta väkivalta seuraa häntä yhä.

16-vuotiaiden nuorten tekemät murhat ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Rikosten parissa työskenteleville viime aikojen tapaukset eivät kuitenkaan tulleet yllätyksenä. Rikosten määrä on tilastoissa vähentynyt, mutta samalla on ollut nähtävissä raaistumista. On myös mahdollista, että rikosten kokonaismäärä ei ole laskenut tilastojen osoittamalla tavalla, vaan tapauksia jää entistä enemmän piiloon.

Nuorisorikollisten elämässä väkivalta on yhtä kaikki arkipäivää. Se on aihe, josta puhun nuorten kanssa säännöllisesti. Nuorille väkivalta on työkalu, jota tarvitaan yleensä velkajärjestelyissä. Vankilasta käsin moni nuori ihmettelee, miten mitättömistä syistä ja piittaamattomasti he ovat tehneet törkeitä pahoinpitelyjä. Enemmistö näistä nuorista ei myöskään ajattele itseään väkivaltaisina. He ovat vain kerta toisensa jälkeen ajautuneet yhteenottoihin. ”Mä en ole koskaan aloittanut tappelua” ja ”mä en ole koskaan tapellut selvinpäin”, ovat yleisimmät repliikit, joilla vastuuta väistellään.

Mutta miten väkivallasta on tullut heidän elämässään niin arkista? Ihminen on taaperoikäisenä väkivaltaisimmillaan. Tutkimusten mukaan pojista yli neljännes ja tytöistä alle neljännes käyttäytyy kolmevuotiaana väkivaltaisesti. Suomessa taaperoväkivalta on lisääntynyt viime vuosina selvästi. Lastenhoitajista ja lastentarhanopettajista ylivoimainen enemmistö kohtaa väkivaltaa työssään säännöllisesti, ja tapausten määrä kasvaa jatkuvasti.

Lasten väkivaltainen käytös kuuluu kasvuikään, mutta uusi ongelma on sen salliminen kodeissa. Se johtaa ongelman kriisiytymiseen myöhempinä ikävuosina.

Kun laittaa pikkulapsia samaan huoneeseen, osa heistä alkaa spontaanisti potkia, lyödä ja purra toisia lapsia. Ylivoimainen enemmistö näistä lapsista saa ongelman hallintaan vuorovaikutustaitojen kehittymisen myötä. Ylitsepääsemättömiä ongelmia syntyy niille lapsille, jotka eivät pysty solmimaan sosiaalisia suhteita ikätovereihinsa. Muut lapset pelkäävät heitä ja he jäävät yksin. Yhteisön merkitys on ratkaiseva. Jokainen meistä korjaa käytöstään ihmissuhteiden perusteella. Jos jäämme vaille kaverisuhteita, olemme hukassa. Käytöstämme ohjaavat silloin ainoastaan normit ja viranomaiset. Tällaisten nuorten määrä näyttäisi kasvavan.

Väkivaltainen käytös on ennen kaikkea poikien ja miesten ongelma. Ongelma kiihtyy entisestään aikuistumisen ja hormonituotannon myötä, mutta sen siemenet kylvetään vaippaiässä. Kolmevuotiaan lapsen väkivallasta seuraava sosiaalinen eristäminen on ensimmäinen ydinpettymys hänen elämässään. Jos hän ei saa pätevää apua nopeasti, ennuste on heikko. Kyky oppia empatiaa muuttuu haastavaksi, kun syvät ihmissuhteet puuttuvat. Empatian sijaan toiset ihmiset muuttuvat omien pyrkimysten välineiksi.

Satuttavinta nuorten tekemä väkivalta onkin niissä tilanteissa, joissa nuori ei jälkeenpäinkään osaa suhtautua asiaan ikävää sattumusta kummempana asiana. Väkivallantekijä saattaa esimerkiksi perustella tekemäänsä vaikeaa vammaa sillä, että ryöstön uhri teki vastarintaa. Häneltä yksinkertaisesti puuttuu kyky nähdä tilanne uhrin näkökulmasta.

Tämä ongelma on ikivanha, ja siitä on lukemattomia kirjallisia kertomuksia Kalevalasta lähtien. Tragedia syntyy siitä, että väkivaltaan turvautuva nuorukainen hukkuu omaan miekkaansa, ja usein hän tuhoaa ympäriltään avun tarjoajatkin. Mitä myöhemmin ongelmaan puututaan, sitä vaikeampaa se on. Kun ihmisen koko maailmankuva on rakentunut ilman armoa tai myötätuntoa, niistä tulee hänelle helposti kaupankäynnin välineitä, joiden hyväksikäyttö vain lisää etäisyyttä toisiin ihmisiin.

Väkivaltaista taaperovaihetta seuraa usein huostaanotto, joka on ongelmanuoren toinen ydinpettymys. Hän on tullut elämässään ensin ikätovereidensa, sitten perheensä hylkäämäksi. Hän alkaa nähdä itsensä ja maailman välillä kylmääviä etäisyyksiä.

Väkivaltaisten pikkulasten käytökseen puuttumiseen annetaan maailmalla yksi ohje ylitse muiden: älä anna digitaalisten laitteiden kasvattaa lasta. Ongelma ei ole laitteissa, vaan sosiaalisten suhteiden puutteessa. Laitteen kasvattama lapsi ei opi vuorovaikutustaitoja.

Yksinkertaisinta olisi lapselle lukeminen. Tutkimukset viittaavat siihen, että fiktion lukeminen lisää empatiakykyä. Ennen kaikkea lapselle ääneen lukeminen on vuorovaikutusta, joka tukee sosiaalista kehittymistä. Kirjallisuus mahdollistaa siten myös itsereflektiota. Olen nähnyt sen tapahtuvan vielä aikuisiälläkin.

Oikoteitä onneen ei ole näköpiirissä. Päinvastoin, moni asia viittaa siihen, että niin pitkään kuin pikkulasten väkivaltaan ei osata puuttua, nuorten raa’at rikokset jatkuvat.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja opettaa lukutaitoa eloonjäämistaitona ongelmiin ajautuneille 13-29 -vuotiaille nuorille erityisopetuksessa ja vankiloissa.