Tampereella Rauhaniemen sairaalan koronaepidemiassa on todettu keskiviikkoon mennessä koronavirustartunta 48 potilaalla ja 25 henkilökunnan jäsenellä, kaupunki kertoo tiedotteessa.
Vielä tiistaina kaupunki kertoi Ylelle, että koronalöydöksiä on 65.
Epidemian aikana on menehtynyt kaksi koronavirustartunnan saanutta potilasta. Epidemia alkoi sairaalassa joulukuun alussa, jolloin ensimmäiset tartunnat löydettiin.
Sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa 40 koronavirustartunnan saanutta potilasta. Tartunnan saaneet potilaat hoidetaan erillään muista potilaista.
– Epidemian pysäyttämiseksi potilaiden ja henkilökunnan seulontatestejä jatketaan sairaalassa osastoilla, joilla hoidetaan koronalle altistuneita potilaita, ja jotka ovat saaneet aiemmissa koronatesteissä negatiivisen tuloksen. Seulontoja jatketaan myös Rauhaniemen sairaalan osastolla, jossa hoidetaan potilaita, jotka eivät ole altistuneet koronalle ja joiden seulontanäytteet ovat olleet negatiivisia, kaupungin tiedotteessa sanotaan
Viime viikonloppuna varmuuden vuoksi koronatestejä tehtiin myös Rauhaniemen sairaalan kanssa samassa rakennuksessa olevilla kahdella vanhainkotiosastolla.
Lue myös:Rauhaniemen sairaalasta löytyi suuri määrä uusia koronatartuntoja – viikonlopun seulonnoissa paljastui 20 uutta tapausta oireettomilta potilailta
Rauhaniemen sairaalassa Tampereella jo toinen koronaan liittyvä kuolema – hallintoylilääkäri: "Vielä en voi luvata, että kaikki on ohi"
Taas saatiin osoitus siitä, miksi koronaviruksen leviämistä on vaikea estää: vanhusten sairaalassa suurin osa oireettomia
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.