Voit kuunnella tämän jutun myös koneäänen lukemana. Koneääni lukee osan Ylen verkkojutuista 14.–18.12.2020. Kerro mielipiteesi koneäänen ja audiouutisten toiminnasta täällä ja lue lisää kokeilusta täällä.
Oulussa koronasuosituksia jatketaan tammikuun 18. päivään saakka.
Aiemmin suositusten ilmoitettiin olevan voimassa loppiaiseen asti. Jo aiemmin kerrottiin, että Pohjois-Pohjanmaalla suosituksia jatketaan yli tammikuun puolivälin.
Oulun kaupungin johtoryhmä teki keskiviikkona ratkaisun koronarajoitusten jatkamisesta alueellisen koordinaatioryhmän suosituksiin yhtyen.
Oulun kaupungin hallinnoimat toimitilat ovat suljettuina koronaepidemian vuoksi:
Lisäksi voimassa olevat koronarajoitustoimet 18. tammikuuta saakka:
Myös etätyösuositus, etäkokoussuositus ja maskisuositus työpaikoilla jatkuvat toistaiseksi. Yleisö- ja yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettävän toistaiseksi.
Kaupungin johtoryhmä kokoontuu tarvittaessa päättämään mahdollisesta rajoitusten purkamisesta, mikäli koronatilanteessa tapahtuu merkittävä käänne parempaan.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.