Koronaviruksen jäljityksen työmäärä on kasvanut voimakkaasti viime viikkoina. Sen takia Turku siirtää vapaaehtoista henkilöstöään jäljitystyöhön muilta toimialoilta, joissa kuntalaisille suunnattuja palveluja on supistettu tai suljettu.

Turun kaupungin mukaan tartuntojen jäljitysprosentti on Turussa tällä hetkellä noin 65. Tämä tarkoittaa, että yli puolet tartunnoista voidaan vielä jäljittää.

Tartuntojen merkittävä kasvu ja altistuneiden koko ajan kasvava joukko haastaa kaupungin henkilökuntaa ja sen riittävyyttä, linjaa Turku tiedotteessaan.

– Tarvitsemme lisää työvoimaa tartuntojen jäljitystyöhön. Päiväkohtainen tarve työvoimalle on kasvanut selvästi viime viikkojen aikana, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo tiedotteessa.

Turku muistuttaa lisäksi, että maskit tulisi ottaa käyttöön viimeistään nyt kaikilla työpaikolla ja kaikissa kohtaamisissa. Lisäksi myös muut varotoimet tartuntojen estämiseksi tulee ottaa käyttöön.

Tartunnat leviävät Turussa edelleen yksityistilaisuuksissa ja perhepiirissä. Uusista koronatapauksista noin 40 prosenttia liittyy perheiden tai lähipiirin tartuntoihin.

Uusia maskin jakopisteitä

Turun kaupunki jakaa maskeja yhteistyössä useiden kauppiaiden kanssa.

Kaupungin mukaan uutena paikkana maskeja jaetaan Halisten S-Marketissa. Ennen maskeja on jaettu Varissuon K-Market Annikassa.

Myös kaupungin nuorisotyöntekijät ja Valo-Valmennusyhdistys jakavat maskeja koronasta pahiten kärsivillä alueilla. Maskeja jaetaan Varissuon, Lausteen ja Skanssin sekä Pansio-Pernon alueella 2–3 päivänä viikossa näillä näkymin jouluun asti.