Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 30 uudesta koronavirustartunnasta, mikä on lähes sama kuin tiistaina kerrottu 32 tapausta.

Yhteensä todettuja tartuntoja on ollut Pirkanmaalla tähän mennessä 1 669.

Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoi tiistaina jatkavansa koronasuosituksia 10. tammikuuta asti. Alun perin monen suosituksen piti päättyä 21. joulukuuta.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lasten sisäharrastukset pysyvät tauolla ja monet paikat kiinni. Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus pysyy voimassa.

– Sellaista helpotusta tilanteeseen ei ole tullut, Pirkanmaan ”koronanyrkin” puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand TAYSista kertoi.

Esimerkiksi Rauhaniemen sairaalassa on paljastunut aiemmin kerrottua enemmän tartuntoja. Yle kertoi eilen, että oireettomilta potilailta on seulonnoissa löytynyt edelleen kymmeniä uusia tartuntoja.

TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa 57 koronapotilasta, joista 5 on tehohoidossa. Kuolonuhrien määrä kasvoi maanantaina kahdella.

Koronan seurauksena on kuollut TAYSin alueella nyt 25 ihmistä. Heistä Pirkanmaalla on menehtynyt noin kymmenen ihmistä, loput ovat kuolleet Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.

Koronanyrkki antaa suositukset, ja aluehallintoviraston odotetaan antavan niistä viralliset rajoitukset pian.

Lue lisää:

Rauhaniemen sairaalasta löytyi suuri määrä uusia koronatartuntoja – viikonlopun seulonnoissa paljastui 20 uutta tapausta oireettomilta potilailta

Infektiolääkärin neuvo kauppaan: "Jos käyttää ostoskärryjä hyökkäysvaununa, saa heti metrin tilaa" – Pirkanmaalla tiukat rajoitukset jatkuvat

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.