Voit kuunnella tämän jutun myös koneäänen lukemana. Koneääni lukee osan Ylen verkkojutuista 14.–18.12.2020. Kerro mielipiteesi koneäänen ja audiouutisten toiminnasta täällä ja lue lisää kokeilusta täällä.
Pohjois-Pohjanmaan koronasuosituksia jatketaan tammikuun 18. päivään saakka. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi asiasta tiistaina pidetyssä kokouksessaan. Aiemmin suositukset olivat voimassa 18. joulukuuta asti.
Vaikka koronavirustartunnat ovat olleet Pohjois-Pohjanmaalla hienoisessa laskussa, on niitä havaittu yhä enemmän eri puolilla maakuntaa. Tartunnat eivät enää keskity vain Oulun kaupungin alueelle.
Esimerkiksi Oulun kaupunki kertoi tiistai-iltapäivällä, että alkuviikon tartuntaluku on kolmanneksen vähemmän kuin viime viikolla samaan aikaan. Maanantain ja tiistain aikana uusia tartuntoja on ollut 18, joista kymmenen tiistaina.
Jotta tilanne pysyisi hallinnassa myös juhlapyhät, joulua kannattaa viettää vain läheisimpien ihmisten kesken, sillä tartuntoja on nyt tapahtunut erityisesti perhepiirissä ja illanvietoissa sekä työpaikoilla.
Yli kymmenen henkilön yleisötilaisuuksien kieltämistä edelleen valmistellaan parhaillaan aluehallintovirastossa. Tämä rajoitus koskisi myös ilotulitustapahtumien järjestämistä.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.