Kuopiossa on todettu kolme uutta koronatartuntaa.

Kaksi tartunnoista on peräisin toiselta paikkakunnalta. Toinen tartunnan saaneista on aiheuttanut joukkoaltistumisen opiskelijabileissä, minkä takia 25 ihmistä on asetettu karanteeniin. Tapauksesta on aiheutunut myös yksi jatkotartunta.

Kuopion kaupunki kertoo, että koronavirukselle on voinut altistua Kuopion pääkirjaston lukusalissa lauantaina 12. joulukuuta kello 14–15 sekä Ozaki Sushi -ravintolassa perjantaina 11. joulukuuta kello 12–13.

Näissä paikoissa näinä ajankohtina olleita pyydetään seuraamaan oireita ja hakeutumaan testiin, mikäli lieviä oireita esiintyy.

Kuopion kaupunki muistuttaa myös siitä, että negatiivinen koronatestitulos ei lyhennä viranomaisen määräämää karanteeniaikaa.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen koronaepidemian perustasolla Varkauden kaupunkia lukuun ottamatta. Varkaudessa astuu keskiviikosta alkaen lisää suosituksia voimaan.

Pohjois-Savoa ympäröivissä sairaanhoitopiireissä epidemiatilanne on viimeisen viikon aikana vaikeutunut.