Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään – tai ei minulle kyllä leiju minkäänlaista rauhaa. Huokaan helpotuksesta kun ensimmäinen perhejouluista on suoritettu. Joulupäivänä seuraava. Sitten pari päivää taukoa ennen loppujen lahjojen avaamista, joten on viimeinen hetki tarkastaa kertaalleen aikataulut ja miettiä onko väärin olla helpottunut siitä, että moni tapaaminen siirtyi Zoomiin? Meille, kuten monelle muullekin perheelle, aattoilta on vasta ensimmäinen jouluaterioista.
Muistan, miten vielä pari vuotta sitten tunsin syyllisyyttä sirpaleisesta eroperhejoulusta.
Somessa näin idyllisiä ydinperheitä jotka viettivät joulua “Sen Oikean Perhejoulun” kaavan mukaan. Kaikissa perheissä kaikille lapsille on varaa ostaa joka joulu uudet luistimet, sukset ja lumilaudat. Kukaan ei kiukuttele ja siivoaminenkin on ihanaa yhteiseloa vauvasta vaariin. Suurin draama on se, hankitaanko tänä vuonna sikakinkku, seitankinkku vai molemmat. Kun silloin vertasin tätä jouluidylliä omaan eroperheeseeni, tunsin häpeää ja ulkopuolisuutta. En minä kykenisi tätä suorittamaan, ehjät ydinperheet olivat minuun verrattuna yli-ihmisiä.
Oman lapsiperheeni joulu on kuin miljoonan palan palapeli, josta aina puuttuu kymmenisen palaa. Hobittien kaksi aamiaista jää kakkoseksi eroperheen jouluaterioiden rinnalla.
Vaikka joulun aikataulutus on sujunut omassa eroperheessäni verrattain hyvin, siihen liittyy väistämätöntä säätöä ja aikataulun venkoiluttamista. Mutta nykyään pidän sitä normaalina osana jouluvalmisteluja. Aattoilta on nimittäin joulun starttikierros monelle muullekin perheelle.
Voisiko joulua rentouttaa tieto siitä, ettei yhä uudelleen ja uudelleen toistettu ydinperheen joulukuvaelma vastaa todellisuutta? Tilastokeskuksen mukaan kaikista perheistä noin joka viides eli 22 prosenttia on yhden vanhemman perheitä, kertoo Pienperheyhdistys ry. Suomessa on heidän verkkosivujensa mukaan yli 150 000 äiti-lapsi -perhettä ja yli 33 000 isä-lapsi -perhettä.
Osassa näistä yhden vanhemman perheistä joulua vietetään yhden kerran, osassa taas vaihdetaan kakkoskotiin jossain vaiheessa lomia. Siellä saattaa odottaa toinen kierros jouluruokia ja lahjoja. Tai ehkä jouluksi mennään pois kotoa jonkun ystävän tai sukulaisen luo?
Jos eroaa, on myös mahdollista muodostaa uusia kokoonpanoja. Uusperheitä oli vuoden 2019 lopussa 9 prosenttia eli pyöreästi joka kymmenes kaikista lapsiperheistä, kertoo Tilastokeskus. Jos uusperheen aikuisilla on lapsia useammista perheen kokoonpanoista, joulupyhien järjestelyt nousevat aivan uudelle tasolle. Harvassa uusperheessä aivan kaikki haluavat kokoontua saman pöydän ääreen, vaikka toki näitäkin tapauksia on. Mitä useamman aikuisen aikataulut tulee ottaa huomioon, sitä isompi riski joululla on lipsahtaa pitkänmatkan viestiksi, jossa juostaan aina seuraavalle riisipuurokattilalle.
Ja edes tilastopalkit eivät kerro kaikkea, todetaan Tilastokeskuksen sivuilla. “Tilastoperheen muodostamisessa pelkin rekisteritiedoin on joitakin rajoitteita. Yksi tällainen on se, että avopariperhe muodostetaan vain eri sukupuolta olevista henkilöistä. Toinen liittyy uusiin perhemuotoihin, kuten esimerkiksi sellaisiin, joissa vakituisessa parisuhteessa elävä pari ei asu yhdessä”. Tilaston ulkopuolelle jääminen ei ehkä vaikuta perheen joulun viettoon, mutta vaikuttaako se yhteiskunnalliseen asemaan, esimerkiksi palveluiden saatavuuteen?
Mutta miksi ihmeessä minä istun kaivelemassa netissä perhetilastoja jouluna? Siksi että tämän kokonaiskuvan hahmottaminen antaa mielenrauhaa.
Kun näen lukuina minkälaisia perheitä Suomessa oikeasti on, karkottuu harhaluulo epäonnistumisesta joulukorttijoulun suorittamisessa. Ihannekuva täydellisestä ydinperheestä ei ole totuus joka pätee suurimmalla osalla perheistä. Ja tämä ei ole kritiikkiä niitä lapsiperheitä kohtaan joiden joulu vastaa ihannekuvaa, vaan huomio siitä että ydinperhe on vain yksi mahdollinen perhe muiden joukossa.
Katsoessani perhetilastoja alan tuntea armollisuutta itseäni kohtaan. Joulu on ja tulee olemaan joka vuosi säätämistä eri kotien ja sukulaisten välillä. Soittelua eri ihmisille jo lokakuun lopulla, päivämäärien kirjaamista tonttujakin tarkemmin, tarkkojen kellonaikojen sopimista pyhäpäiville, ja lopulta omaa sisäistä hajoilua kun pääsinkin lähtemään matkaan vasta puolelta enkä varttia yli.
En ole missään vaiheessa ollut palapelini kanssa yksin. Monesta erästä koostuva joulu ei ole oma jouluspesiaalini vaan sitä elää valtavan moni muukin lapsiperhe.
Ehkä ensimmäinen askel monenlaisten perheiden arvostamiseen olisikin vaihtaa sanavalintaa sirpaleisesta johonkin muuhun. Sirpaleinen kun kuulostaa särkyneeltä, aivan kuin ydinperheen yksi ainoa oikea joulu olisi särjetty ja perheen lapsille jäisi ainoastaan surullisia jämäpalasia. Eihän se ole totta. Todellisuudessa eroperheen lapset tapaavat useita rakkaita ja tärkeitä ihmisiä joulupyhien aikana, ja erityisesti nyt osan jäädessä videopuheluiksi huomaa, miten tärkeitä nämä tapaamiset ovat kaikille osapuolille.
Se mikä lapselle joulussa merkitsee on ilmapiiri, ei aikuinen suorittamassa ihannekuvaa.
Susi Nousiainen
Kirjoittaja on kahden lapsen vuoroviikkoiskä, joka toivoo ensi vuodelle enemmän lähijouluaterioita Zoom-tapaamisten sijaan.
Kolumnista voi keskustella 27.12. klo 23.00 saakka.