Yhdysvalloissa maan historian isoin rokotuskampanja on alkanut. Tehohoitaja Sandra Lindsaysta tuli maan ensimmäinen koronarokotteen saanut henkilö.
– Tunnen oloni hyväksi. Tunnen oloni helpottuneeksi, luonnehti Lindsay maanantainaamuna New Yorkissa.
Pfizerin ja BioNTechin kehittämä pistos pistettiin hoitajalle Long Islandin juutalaisessa sairaalakeskuksessa. Toimenpide lähetettiin suorana televisioon.
Lindsay kertoi medioille, ettei koronarokotteen ottaminen tuntunut sen kummemmalta kuin muunkaan rokotteen ottaminen.
– Toivottavasti tämä on lopun alku todella kivuliaalle vaiheelle historiassamme. Haluan juurruttaa julkista luottamusta siihen, että rokote on turvallinen, Lindsay luonnehti.
Valoa tunnelissa – mutta tunneli on pitkä
Koronatauti on aiheuttanut Yhdysvalloissa ainakin 299 000 henkilön kuoleman. Heistä 35 000 oli New Yorkin osavaltion asukkaita.
– Olemme keskellä pandemiaa, joten meidän kaikkien pitää tehdä osuutemme, Lindsay muistutti rokotuksen yhteydessä.
New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo seurasi ensimmäisen rokotteen antamista videoyhteyksin. Hän kertoi toivovansa, että rokotus saa Lindsayn ja muut terveydenhuollon eturintamassa työskentelevät henkilöt tuntemaan olonsa turvallisiksi.
Cuomon mukaan tulee kestämään vielä kuukausia ennen kuin merkittävä osa väestöstä saadaan rokotettua. Cuomo kuvaili ensimmäisen rokotteet antamista valona tunnelin päässä, mutta muistutti, että tunneli on pitkä.
Yhdysvalloissa rokotetaan ensin terveydenhuollon työntekijät ja hoitokotien asukkaat.
Yhdysvaltain hallinnon rokotteista vastaava neuvonantaja Moncef Slaoui arvioi Fox Newsin haastattelussa sunnuntaina, että maaliskuun loppuun mennessä 30 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä eli noin 100 miljoonaa ihmistä voisi olla rokotettuina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnitteli rokotusohjelman alkamisen myötä Yhdysvaltoja ja muuta maailmaa Twitterissä.
Rokotteen säilöminen ja kuljettaminen haastavaa
Yhdysvallat on jo vastaanottanut noin kolme miljoonaa annosta Pfizerin ja BioNTechin rokotetta.
Ensimmäisten rokotteiden kuljettaminen Pfizerin tiloista Michiganista maan rokotuspaikoille oli logistisesti haastava ponnistus. Operaatiota vaikeutti myös se, että rokote säilyy vain noin -70 celsiusasteen lämpötilassa.
Myös Britannia aloitti pistokset Pfizerin ja BioNTechin pistoksella viime viikolla.
Lisää aiheeseen liittyen:
Lue uusimmat tiedot koronavirustilanteesta tästä.
Koronarokotteet eivät tule vapauttamaan rokotettujakaan heti koronatesteistä – tutkimukset rokotteiden turvallisuudesta jatkuvat vielä pitkään käyttöönoton jälkeen