Tampereella Rauhaniemen sairaalassa koronavirus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Myös potilaiden määrä on lisääntynyt.
Hoidossa on nyt 36 koronatartunnan saanutta potilasta. Tartuntoja on löytynyt sairaalasta kahdelta osastolta, joilta löytynyt kymmenen uutta tartuntaa.
Koska tartuntoja on myös henkilökunnalla, tilanne on Tampereen kaupungin mukaan edelleen haastava työntekijöiden riittävyydenkin kannalta.
Joulukuun alussa Rauhaniemen sairaalassa todettiin yhteensä seitsemällä potilaalla ja henkilökunnan jäsenellä koronavirustartunta. Sen jälkeen sairastuneita löytyi enemmän. n
Ensimmäisten tartunnan saaneiden potilaiden eristystarve on päättymässä tällä viikolla.
Hallintoylilääkäri Arto Lemmetty sanoo, että tilanne on haastava.
– Vielä tänään tehdään sairaalan sisäisiä siirtoja niin, että saadaan koronapositiiviset ja koronalle altistuneet potilaat mahdollisimman hyvin erotettua toisistaa. Vielä en voi luvata, että kaikki on ohi, hän kertoo.
Lemmetty arvioi, että kokonaistilanne alkaa olla hallinnassa, mutta kestää viikkoja, että tilanne rauhoittuu.
Perjantaina seulontatestejä laajennettiin myös Rauhaniemen sairaalan kanssa samassa rakennuksessa oleville kahdelle vanhainkotiosastolle sekä yhdelle sairaalaosastolle. Viikonlopun aikana näissä testeissä ei ole löytynyt tartuntoja potilailta, asukkailta eikä henkilökunnalta.
Oireettomia paljon
Yle kertoi viime viikolla, että Tampereen Rauhaniemen sairaalan koronaseulonnoissa suuri osa positiivisista löydöksistä on saatu oireettomilta henkilöiltä.
Hallintoylilääkäri Arto Lemmetyn mukaan aiemmassa seulonnassa varmistetusta 19 tartunnasta 15 löytyi testihetkellä oireettomilta.
Lemmetyllä ei ole vielä selitystä sille, miksi oireettomien osuus on niin suuri. Myös oireettomat koronaviruksen kantajat voivat tartuttaa muita.
Lue lisää:
Koronavirus sairastuttaa vanhuksia ja hoitajia Tampereella – vuokratyövoima hälytetty avuksi: Katso tallenne Ylen suorasta lähetyksestä
Taas saatiin osoitus siitä, miksi koronaviruksen leviämistä on vaikea estää: vanhusten sairaalassa suurin osa oireettomia
Koronalle altistuneita ollut töissä Suomessa myös vanhusten sairaalassa – taustalla on THL:n poikkeusohje