Keski-Suomen keskustan kansanedustaja Joonas Köntän sairausloma jatkuu eduskunnan joulutaukoon asti.

– Olin yhteydessä äskettäin eduskuntaan ja ilmoitin, että sairauslomani jatkuu eduskunnan joululomaan asti, kertoo koronavirustartuntaan sairastunut Joonas Könttä Yle Jyväskylälle.

Eduskuntatyö Helsingissä jatkuu siis ensi vuoden puolella, tänään Könttä on osallistunut kokouksiin etäyhteyksillä.

Joonas Könttä sanoo olonsa olevan melko hyvä, mutta lihaskivut vaivaavat alaselässä. Köntän mukaan hänen haju- ja makuaistinsa katosivat lauantaina.

Koronavirus on tuonut myös lievää lämpöilyä.

Kansanedustaja Joonas Köntän koronavirustartunta todettiin viikonloppuna. Asiasta kertoi ensin Eduskuntatiedotus.