Pori on mukana valtakunnallisessa henkilöliikennetutkimuksessa ensi vuonna. Siinä selvitetään satunnaisesti valituilta ihmisiltä liikkumistottumuksia vuoden jokaisena päivänä.
Uudistettuun tutkimukseen otetaan aiempaa kattavammin mukaan kaupunkiseutuja. Porin lisäksi mukana on neljä muuta kaupunkia.
Henkilöliikennetutkimusta on tehty 1970-luvun alusta lähtien aina muutaman vuoden välein. Tällä kertaa tutkimuksessa saadaan tietoa poikkeuksellisen korona-ajan vaikutuksista liikkumiseen.
– Halusimme toteuttaa kyselyn myös tämän poikkeavan tilanteen vallitessa ja kannustammekin kaikkia tutkimukseen kutsuttuja osallistumaan, jotta saamme tutkittua tietoa siitä, miten nykytilanne vaikuttaa liikkumistottumuksiimme mahdollisesti myös pidemmällä aikavälillä, painottaa ylijohtaja Jarkko Saarimäki Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Tutkimukseen on kutsuttu osallistumaan yli 90 000 ihmistä.
Kuuntele täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.