Säveltäjä Kaija Saariaho, 68, ihmettelee, miksi konserttitalot on pantu Suomessa kiinni koronatilanteen takia. Ranskassa asuva Saariaho vieraili maanantaina Ylen aamussa.
– Se on ollut minulle tosi iso järkytys, Saariaho sanoi.
Hän kertoi käyneensä tänä syksynä Suomessa konserteissa ja pitäneensä turvajärjestelyjä ihanteellisena. Saariaho kuuluu maailman arvostetuimpiin elossa oleviin säveltäjiin.
Konserttisalit, teatterit ja museot pantiin pääkaupunkiseudulla kiinni marraskuun lopulla heikentyneen koronatilanteen takia. Rajoituksia on myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Kansallisooppera- ja baletti avaa ovensa uudelleen näillä näkymin tammikuun puolivälissä.
– Konsertit, joissa olen itse ollut mukana, ovat olleet harvinaislaatuisia. Ihmiset ovat niin syvästi kaivanneet niitä, Saariaho totesi.
Hän ihmetteli, miksi ravintoloita ja kauppoja voi pitää auki, mutta elävän taiteen nauttimiseen ei ole mahdollisuutta.
– Taiteen kokemiseen ei ole mahdollisuutta, kun samalla ravintolat ovat auki. Kaikki materiaalinen on auki, mutta entä se, joka tekee meistä ihmisiä? Taide on ihan yhtä tärkeää kuin ne ravintolat ja kaupat, Saariaho sanoi.
Saariahon mukaan sen enempää Kansallisoopperassa- ja baletissa, Musiikkitalossa kuin Tampere-talossakaan ei ole todettu koronatartuntoja.
– Minusta oli aivan uskomaton päätös sulkea nämä salit, Saariaho sanoi.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jatkaa koronatilanteesta aiheutuvien menetysten paikkaamista. Ministeriö myönsi tänään maanantaina lähes 17 miljoonaa euroa museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille.
Markkinatalous hallitsee kaikkea
Saariaho pohti Ylen aamussa myös suomalaista musiikkikoulutusta. Suomen hienona pidetty koulutusjärjestelmä on alkanut hänen mukaansa pikkuhiljaa rapistua.
– Koko yhteiskuntaan on tullut sellainen markkinatalousbuumi, joka hallitsee kaikkea. Raha hallitsee kaikkea.
Taiteiden ihanteellisesta kouluopetuksesta on Saariahon mukaan jouduttu jo melko kauaksi.
– Meillä on ihan hurjan hienoja opettajia, mutta heillä pitäisi olla myös aikaa ja resursseja.
Saariaho viittaa taiteen perusopetukseen, joka hänen mukaansa pitäisi kuulua jokaiselle suomalaiselle lapselle.
– Se on jotakin, jota he voivat sitten myöhemmin jatkaa, jos haluavat. Ainakin vähän valveutuneempina kuulijoina tai katsojina kuin mitä Suomessa on nyt kasvamassa, Saariaho totesi.
Katso tästä Kaija Saariahon haastattelu Ylen aamussa:
Mitä kulttuurin kokeminen ihmiselle merkitsee? - Säveltäjä Kaija Saariaho