Valona-vanhuspalvelutalossa Pieksämäellä on tapahtunut ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus. Lisäksi yksi uusi koronavirustartunta on todettu palvelutalon asukkaalla ja yksi työntekijällä.

Yle uutisoi viikonloppuna samasta hoivakodista, jossa koronavirus on kaatanut lähes kaikki työntekijät sairauslomalle ja karanteeniin.

Kuolemantapaus sattui maanantain vastaisena yönä. Koronavirustartunnan on tähän mennessä saanut Valonassa 19 talon asukasta ja 25 työntekijää.

Valona-palvelutalossa on kaikkiaan 65 tehostetun palveluasumisen hoitopaikkaa ja henkilökuntaa reilut 40.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Pieksämäen kaupunki käynnisti Valonassa viime viikon keskiviikkona terveydenhuollon yksikön, jossa hoidetaan koronavirukseen sairastuneet asukkaat.

Lisäksi kaupunki tukee Valonan sosiaalihuollon asumispalveluita siten, että henkilökuntavajetta paikataan kaupungin hoitohenkilökunnalla ja hoitotyötä johtaa kaupungin nimeämä vastuusairaanhoitaja.

Pieksämäellä koronavirustilanne edelleen vakava

Paikalliset viranomaiset pitävät Pieksämäen kaupungin koronavirustilannetta edelleen haasteellisena. Viruksen ilmaantuvuus on Pieksämäen kaupungin virkaatoimittava johtava ylilääkäri Aino Rubinin mukaan korkea ja tartuntoja ilmenee päivittäin.

Koronavirus on vetänyt resurssit tiukalle Pieksämäellä. Kuitenkin Rubinin mukaan väkeä on riittänyt toistaiseksi ja pian myös osalla Valonan henkilökunnalle määrätty karanteeni päättyy.

– Onhan tätä tehty tällä hetkellä hyvin pitkälti kiireettömän hoidon kustannuksella ja meidän vuodeosastolla on paikkamäärää jouduttu pudottamaan. Jopa jokunen potilas on täytynyt lähettää erikoissairaanhoitoon Mikkeliin, jotka olisi tavallisissa oloissa ehkä pystytty meidän perusturvaosastoilla hoitamaan, Rubini kuvailee tilannetta ja muistuttaa, että puhuu muista kuin koronatapauksista.

Koronaviruksen ehkäisemisen suhteen ollaan varovaisen toiveikkaita.

– Yhtään ei kuitenkaan pysty hengähtämään. Seuraava viikko on kriittinen viikko sen suhteen, päästäänkö purkamaan rajoituksia vai ei.

– Meillä ei käytännössä ole varaa enää yhteenkään takaiskuun. Sen vuoksi rajoitteita ja suosituksia esitetään jatkettavaksi vielä viikko eteenpäin, eli ensi viikon maanantaihin. Tänään iltapäivällä perusturvalautakunta kokoontuu tämän asian tiimoilta.

Viime viikolla asetettujen rajoitusten oli määrä päättyä tänään. Tuolloin Pieksämäen todettiin olevan leviämisvaiheessa, jonka vuoksi perusturvalautakunta kielsi yli kymmenen hengen sisällä ja ulkona järjestettävät yleisötilaisuudet sekä yleiset kokoukset. Myös yksityistilaisuuksia suositeltiin kokonaan vältettäväksi.

Pääasiallisesti tartuntoja on ilmennyt jo karanteenissa oleville.

Koronakuolemantapausta Rubini pitää valitettavana. Valtaosan Valonan asukkaista kerrotaan olevan koronanegatiivisia.

– Tämä taudinkulku on sellainen, että positiivisesta tartunnasta menee noin viikko, kun ollaan pahimmassa vaiheessa. Ensimmäiset koronatartunnan saaneet ovat alkaneet oireilla nyt.

Juttua päivitetty 14.12.2020 kello 13:11 Lisätty Aino Rubinin kommentit ja lisätty tekstiä Pieksämäen kaupungin viime viikon rajoituksista.