Kouvolan ja Kotkan teatterit iloitsevat opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamastaan korona-avustuksesta. Ministeriö on myöntänyt Kotkan teatterille on 122 000 ja Kouvolan teatterille 270 000 euron tuen.

Kouvolan teatterinjohtajan Tiina Luhtaniemen mukaan avustus turvaa teatterin toiminnan jatkuvuuden: esimerkiksi syksyä 2021 pystytään avustuksen turvin suunnittelemaan verrattain normaalisti.

– Tämä on ollut todella pitkä vuosi. Olemme heinäkuussa tulleet töihin, ja kaikilla on ollut tänä vuonna vastoinkäymisiä. Hyvä, kun iso helpottava tieto tulee joululoman kynnyksellä, Luhtaniemi sanoo.

Myös Kotkan kaupunginteatterissa korona-avustus tulee tarpeeseen, kertoo vs. teatterinjohtaja Juha Lahtinen.

– Tämä auttaa sekä tätä vuotta että ensi vuoden alkua, joka tulee olemaan todennäköisesti aika hiljainen, hän sanoo.

Yhteensä opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi avustusta lähes 17 miljoonan euron edestä. Sitä myönnettiin museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille.

Avustuksen tarkoituksena on auttaa niitä selviämään vaikeiden aikojen yli.

Lipputuloja jää saamatta

Kouvolan teatteri on perunut esityksensä jouluun asti. Välipäivinä kalenterissa on muutamia näytöksiä, mutta myös niiden perumiseen on varauduttu.

Luhtaniemen mukaan koronan aiheuttamat lipputulojen menetykset ovat kaikkineen isot, mutta välitöntä hätää teatterilla ei ole.

– Mitään kassakriisiä meillä ei ole, eikä yt-neuvotteluja olla aloittamassa. Toki lipputulomenetykset ovat isot, mutta pää on vedenpinnan yläpuolella, Luhtaniemi kertoo.

Kotkan teatteri on puolestaan perunut näytöksensä vuoden loppuun asti.

Pelkästään koronaviruksen leviämisvaiheen rajoitusten vuoksi peruuntui 28 näytöstä, mikä tarkoittaa Juha Lahtisen mukaan useamman kymmenen tuhannen euron lipputulojen menetystä. Jo aiemmin yleisömääriä oli rajoitettu koronavirustilanteen vuoksi.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Teksiin korjattu Tiina Luhtaniemen nimi 15.12.2020 klo 8.35.