Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä lähestytään kyseenalaista ennätystä. Johtajaylilääkäri Sally Järvelä kertoo, että koronavirustartuntoja on jo viikkojen ajan ollut aina vaan enemmän kuin edeltävällä viikolla.
– Nyt neljättä viikkoa, kun tämä sunnuntai päästään loppuun, tehdään kautta-aikojen uusi ennätys Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä viikkokohtaisessa ilmaantuvuudessa, Järvelä sanoo.
Edeltävällä viikolla, joulukuun alussa Kanta-Hämeessä tartuntoja oli 63 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden kahden viikon ajanjaksolla.
Tartunnat ovat jatkaneet kasvuaan, vaikka Kanta-Hämeen todettiin siirtyneen leviämisvaiheeseen 30.11., ja entistä tiukemmat suositukset astuivat maakunnassa voimaan.
– Tehostetuilla rajoitustoimilla ei ole saatu aikaan toivottua vaikutusta. Meillä on tällä hetkellä sellainen ilmiö, että tartuntoja tulee aika paljon ihan pienissäkin kaveri- ja ystäväporukan illanistujaisissa, Järvelä selventää.
Eniten tartuntoja ilmenee Hämeenlinnan alueella.
Rajoituksista on johtajaylilääkäri Järvelän mukaan ollut se etu, että altistusketjut ovat jääneet pieniksi, kun yksityistilaisuuksissa on pääsääntöisesti ollut paikalla alle kymmenen henkeä.
– Mutta kun ollaan pidempään samassa tilassa, niin kyllähän siinä riski siihen, että useampi sairastuu altistuksen saatuaan nousee.
Varsinais-Suomessa tartunnat nousussa, massa-altistuksia hillitään etäopetuksella
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä hallituksen odotetaan keskiviikkona tarkastelevan tilannetta ja arvioivan, riittävätkö nykyiset rajoitukset turvaamaan sen, että kaikki potilaat saavat korona-aikanakin hoitoa vai pitääkö rajoituksia tiukentaa.
Viimeisenä keinona on todeta kevään tapaan poikkeusolot ja ottaa käyttöön valmiuslaki. Se mahdollistaisi esimerkiksi liikkumisrajoitukset alueittain.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä pitää valmiuslain mahdollista käyttöönottoa kaksiteräisenä miekkana.
– Toivoisin nyt kuitenkin vielä, että väestö kokonaisuutena ymmärtäisi, että tässä on tosi kyseessä. Mikäli haluamme viettää joulua, niin nyt olisi aika ottaa nämä rajoitustoimenpiteet tosissaan, Pietilä toteaa.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri totesi alueen siirtyneen leviämisvaiheeseen 1.12.
Koronavirustaudin ilmaantuvuus on edelleen noussut ja on nyt 136 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Viikkoa aiemmin vastaava luku oli 103/ 100 000 asukasta.
Positiivisten näytteiden osuus on nyt 4,1 prosenttia.
Ovatko rajoitukset ja suositukset parin viikon aikana purreet, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä?
– Ainakaan vielä ei voida todeta, että näin olisi. Siinähän menee tietty aika ennen kuin nähdään käänne parempaan, vaikka nämä rajoitukset alkaisivatkin purra. Tartuntojen määrä on meillä edelleen vähintäänkin lievässä nousussa.
Turku teki tällä viikolla oman ratkaisunsa tartuntojen leviämisen hillitsemiseksi ja päätti siirtää 4.–9.-luokkalaiset peruskoululaiset etäopetukseen 16. joulukuuta alkaen loppulukukaudeksi.
– Meillä on todettu jatkotartuntoja kouluissa, mitä muualla Suomessa ei samalla tavalla ole raportoitu. Tämän vuoksi vastaavasti altistukset kouluissa ovat varsin suuria lukumäärältään. Ja ne sitoo erittäin paljon meidän jäljitystyötä tekevää henkilökuntaa, Pietilä sanoo.
Uudellamaalla tartuntojen rakettimainen nousu pysähtynyt, mutta jäänyt liian korkealle tasolle
Päätöstä yläkoululaisten siirtämisestä etäopetukseen odotettiin myös pääkaupunkiseudulla tällä viikolla.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatiotyöryhmä päätti kuitenkin pitää peruskoululaiset lähiopetuksessa toistaiseksi.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori totesi työryhmän tiedotustilaisuudessa perjantaina, ettei toimenpide ole välttämätön ja sen tuomat sosiaaliset haitat ovat hyvin merkittäviä.
– On hyvä kuitenkin huomata, että kaupungeissa yksittäiset koulut tai koululuokat voivat siirtyä tarvittaessa etäopetukseen. Esimerkiksi Helsingissä on näin tehty neljässä eri koulussa, Vapaavuori totesi.
Samassa tilaisuudessa puhunut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi, että viime päivinä koronaviruksen ilmaantuvuus Uudellamaalla on tasaantunut.
Uudellamaalla ilmaantuvuusluku on 190 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, mutta pääkaupunkiseudun kaupungeissa luvut ovat tätäkin korkeampia.
– Keväällä huippulukemat olivat reilut 600 tartuntaa viikossa. Syksyn jälkeen on menty ylöspäin aina viime viikkoihin saakka, jolloin rajoitusten ja suositusten noudattaminen on pikku hiljaa alkanut näkyä. Olemme viimeiset kolme viikkoa olleet 1600 viikkotartunnan paikkeilla, Mäkijärvi sanoo.
Mäkijärven mukaan HUSissa tehohoitopotilaiden määrä kasvoi pari viikkoa sitten voimakkaasti, mutta viime päivinä kasvu ei ole jatkunut samaan tapaan. Myös vuodepotilaiden määrän kasvu on pysähtynyt.
– Olemme ikäänkuin tasangolla. Jatkossa täytyy pitää huoli, että potilasmäärät lähtevät laskuun, näin korkealle tasolle ei ole terveydenhuolllon kannalta järkevää jäädä.
HUSin kyselytutkimus: 42 prosenttia riskiryhmäläisistä kyläilee yhä
Perjantaisessa pääkaupunkiseudun koronakoordinaatiotyöryhmän tiedotustilaisuudessa HUSin johtajaylilääkäri esitteli ennakkoon myös ensi viikolla julkaistavan kyselyn tuloksia.
HUSin kyselyssä selvitettiin, miten ihmiset liikkuvat nykyisten suositusten ja rajoitusten aikana.
Mäkijärven mukaan huolestuttavaa on, että leviämisvaiheesta huolimatta väki on jatkanut kyläilyä ja ravintolakäyntejä.
58 prosenttia vastaajista kertoi jatkaneensa kyläilyä ja 42 prosenttia riskiryhmäläisistä vastasi samoin.
– Molemmat luvut ovat liian korkeita, Mäkijärvi toteaa.
Ravintolakäyntejä on jatkanut 42 prosenttia vastaajista ja 24 prosenttia riskiryhmäläisistä.
Markku Mäkijärvi nosti esiin kyselytutkimuksen ristiriidan, sillä liki 70 prosenttia vastaajista pitää rajoituksia erittäin tarpeellisina.
– Enemmistö vastaajista piti rajoituksia tarpeellisina, mutta eivät niitä omassa arkielämässään noudata tai pysty noudattamaan.
Taloustutkimuksen toteuttama kysely tehtiin 2.–4. joulukuuta ja siihen vastasi 755 henkilöä. HUS julkaisee tulokset 14.12.
Lue myös:
Yläkouluja ei siirretä etäopetukseen pääkaupunkiseudulla, rajoitukset ja suositukset jatkuvat tammikuulle – HUS: Jokaisen on nyt kannettava vastuunsa
Turku seuraa muita kaupunkeja ja siirtää oppilaita etäopetukseen – uudenvuodenaaton ilotulitus perutaan
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri: Koronaviruksen leviämisvaiheen kriteerit vahvistuneet edelleen
Uusimmat tiedot koronaviruksesta