Albanian pääkaupungissa Tiranassa on puhjennut perjantai-iltana uusia yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisien välillä.

Satoja mielenosoittajia kerääntyi Tiranan hallintorakennusten luo vastoin koronaviruksen vuoksi määrättyä kokoontumiskieltoa. Mielenosoittajat heittelivät kiviä ja ilotulitteita paikkaa vartioivia poliiseja kohti, ja poliisi vastasi kyynelkaasulla ja vesitykeillä.

Katuprotestit pienessä Balkanin maassa jatkuvat kolmatta päivää sen jälkeen, kun poliisi ampui koronaviruksen vuoksi määrättyä ulkonaliikkumiskieltoa rikkoneen miehen.

Klodian Rasha, 25, kuoli poliisin luodista varhain tiistaina Tiranassa. Poliisien mukaan hän oli juossut pakoon siitä huolimatta, että häntä oli kehotettu pysähtymään. Rashan sukulaiset ovat sanoneet, että hän oli lähtenyt ostamaan tupakkaa puolenyön tienoissa.

Tuomari päätti perjantaina, että Rashan ampunut poliisi pysyy vangittuna rikostutkinnan aikana.

Mielenosoitukset laajenivat perjantaina muihin kaupunkeihin

Mielenosoitukset levisivät perjantaina Tiranasta myös ainakin kolmeen muuhun kaupunkiin.

Mielenosoitusten kahden ensimmäisen päivän aikana poliisi pidätti 62 ihmistä, ja yhteensä 116:ta syytetään niihin liittyvistä rikoksista tai rikkomuksista, kuten tuhopoltosta, pandemian aikana kiellettyihin kokoontumisiin osallistumisesta tai järjestysrikkomuksista.

Viranomaisten mukaan 21 poliisia ja neljä mielenosoittajaa on loukkaantunut.

Pääministeriltä julkinen anteeksipyyntö

Albanian pääministeri Edi Rama on pyytänyt Rashan ampumista julkisesti anteeksi, ja sisäministeri Sander Lleshaj erosi torstaina.

Tapaus on nostattanut pintaan jännitteitä Albaniaa hallitsevan sosialistipuolueen ja tärkeimmän oppositiopuolueen eli demokraattisen puolueen välillä. Demokraattinen puolue on vaatinut myös pääministeri Raman eroa.

Perjantaina Rama syytti demokraattista puoluetta väkivaltaisten protestien lietsomisesta ja tapauksen hyödyntämisestä poliittisesti.

Albaniassa on määrä pitää parlamenttivaalit huhtikuussa 2021.