Tähän mennessä karanteeniin on asetettu 18 henkilöä, lähinnä Sotkamon alueella.
Henkilö on ollut todennäköisesti tartuttava lauantaista 5.12. alkaen, jolloin hän liikkunut mm. useissa ravintoloissa.
Oireeton oululainen koronatartunnan saanut kävi lauantaina ravintola Kantiksessa kello 13–13.30, Messissä klo 13.30–14 ja Laavubaarissa kello 21–22. Sunnuntaina hän kävi uudestaan Kantiksessa klo 14–16 sekä Laavubaarissa kello 16–18 ja 21–22.
Ravintoloissa oli suurehko määrä asiakkaita, joten kattava altistuneiden jäljitys ei ole mahdollista.
– Samaan aikaan ravintolassa olleita on täysin mahdoton kartoittaa. Nämä ovat harmittavia tapauksia, mutta pitäähän ihmisten nauttia. Maskit, turvavälit ja käsihygienia ovat ainoita tapoja välttyä tartunnoilta, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.
Kainuun sote kehottaa ravintolassa samaan aikaan vierailleita hakeutumaan koronatestiin, jos oireita ilmenee. Ravintoloissa käyneitä myös ohjeistetaan pidättäytymään riskiryhmään kuuluvien henkilöiden tapaamisesta 10 vrk:n ajan.
Uutista on päivitetty 11.12. kello 18.58: Karanteeniin laitettujen määrät ovat kasvaneet perjantain aikana. Henkilön liikkeistä sunnuntaina on myös uutta tietoa. Lue lisää uudesta jutustamme tästä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.