Etelä-Pohjanmaalla on menehtynyt viimeisen kuukauden aikana seitsemän henkilöä koronainfektion seurauksena.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan kaikki menehtyneet ovat olleet iäkkäitä ja monisairaita. Heidän keski-ikänsä oli 84 vuotta.
Järvi-Pohjanmaan perusturvasta vahvistetaan, että menehtyneistä neljä on asunut vanhusten tehostetun palvelun asumispalveluyksikkö Kultakämmenessä Alajärvellä.
– Iäkkäiden henkilöiden suojeleminen virustartunnalta on nyt erityisen tärkeää. Sairaanhoitopiiri haluaa välittää lämpimän osanoton menehtyneiden omaisille, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa.
Myös Järvi-Pohjanmaan perusturva välittää surunvalittelunsa omassa tiedotteessaan.
Koronatestejä asukkaille ja henkilökunnalle säännöllisesti
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana yhteensä 119 koronatartuntaa. Määrä on jo lähes kolmannes Etelä-Pohjanmaan koko tartuntamäärästä. Karanteenissa Järvi-Pohjanmaalla on tällä hetkellä noin sata henkilöä.
Myös Järvi-Pohjanmaan perusturvan henkilöstöllä on todettu muutamia tartuntoja.
– Kultakämmenen asukkaat ja henkilökunta on säännöllisesti testattu koronavirustartuntojen toteamiseksi, ja koronatestauksia tehdään edelleen säännöllisesti. Kultakämmenen henkilökunta on huolehtinut turvallisista hygieniakäytännöistä ja tilaratkaisuista, Järvi-Pohjanmaan perusturva kertoo tiedotteessaan.
Alajärven yläkoulu etäopetukseen
Alajärven yläkoululla on tapahtunut joukkoaltistus, jonka jäljitystyö on vielä kesken. Koko Alajärven yläkoulu on siirtynyt tänään perjantaina etäopetukseen. Etäopetus jatkuu koko ensi viikon aina koulun joululomaan saakka.
Etäopetus ei koske erityisen tuen oppilaita, vaan heidän lähiopetuksensa jatkuu lukukauden loppuun saakka.
Etäopetuksen ruoan jakelu aloitetaan maanantaina.
Lue täältä lisää uutisia maakuntasi koronatilanteesta.