Ensimmäisiä koronarokotteita odotetaan Suomeen vuodenvaihteen tienoilla.
Rokotteiden ottaminen perustuu Suomessa vapaaehtoisuuteen, mutta tartuntatautilaki antaa valtioneuvostolle mahdollisuuden säätää järjestettäväksi pakollisen rokotuksen, jos kattava rokottaminen katsotaan välttämättömäksi yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Yle kysyi kansallisen rokotusohjelman suunnittelusta vastaavalta viranomaiselta, eli sosiaali- ja terveysministeriöstä koronarokotteen mahdollisesta pakollisuudesta.
STM:n ylijohtajan Tuija Kumpulaisen mukaan asia on hyvin yksiselitteinen.
– Päätöksen mukaan rokote turvataan sitä haluaville. Toisin sanoen kyse on vapaaehtoisesta rokotuksesta, Kumpulainen sanoo.
Tavoitteena koko väestön suojaaminen
Vapaaehtoisuus käy Kumpulaisen mukaan ilmi valtioneuvoston eilen torstaina tekemästä periaatepäätöksestä.
– Rokotteita tarjotaan maksutta kaikille, jotka niitä haluavat. Lasten rokottaminen tulee ajankohtaiseksi vasta kohderyhmän tutkimusten valmistuttua, valtioneuvosto kirjoittaa eilisessä linjauksessaan.
Kumpulaisen mukaan vapaaehtoisuus koskee myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilökuntaa. Työnantajan tehtäväksi jää määritellä, onko tehtäviä, joissa rokottamaton tai taudin sairastamaton ei voisi työskennellä.
Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi ensimmäisten rokotteiden tulevan Suomeen ensi vuoden alussa, ja rokotusten alkavan pian sen jälkeen. Valtioneuvoston COVID-19-rokotestrategian tavoitteena on koko väestön suojaaminen.
– Valtioneuvosto päättää rokotusten toimeenpanosta antamalla tartuntatautilain mukaisen asetuksen, kun käytettävät rokotteet ovat varmistuneet, strategialinjauksessa todetaan.
Käytännön rokotusjärjestelyjä koordinoivat sairaanhoitopiirit, ja kunnat ovat vastuussa rokotusten järjestämisestä alueellaan.
Lisää aiheesta:
Yhdysvallat tällä viikolla, EU-maat tammikuussa, kehitysmaat jäävät odottamaan vuoroaan – tässä järjestyksessä maat suunnittelevat rokotusten aloittamista brittien jälkeen
Koronarokotukset voivat alkaa Suomessa jo ennen joulua – Valmiit annokset odottavat lähtökäskyä rokotetehtaalla