TUKHOLMA. Tasan vuosi sitten lasteni koulussa vietettiin Nobel-juhlaa.
Juhlavaatteisiin pukeutuneille oppilaille oli katettu lounaspöytä kauniisti. Heille tarjottiin herkullista ruokaa vanhempainyhdistyksen keräämien varojen turvin.
Lapset saivat viettää ruotsalaisille tärkeää juhlapäivää samaan tyyliin kuin kuninkaalliset ja kutsuvieraat illallispöydän ääressä.
Tänään torstaina vanhemmille tuli rehtorilta vetoomus. Hän pyysi kaikkia kynnelle kykeneviä vanhempia hakemaan lapsensa aikaisemmin joka päivä joululomaan saakka, koska niin moni opettaja on sairaana eikä sijaisia saa mistään.
Nobel-juhlien peruuntuminen on tietysti pieni asia. Mielialaa Ruotsissa kuvaa kuitenkin osuvasti yleisradioyhtiö SVT:n iltauutisten juontajan tiistainen lausahdus:
– Vuotta 2020 on moni kuvaillut todella paskaksi, sanoi juontaja Jon Nilsson.
Ruotsin koronatilanne on erittäin vakava. Uusia todennettuja tartuntoja on viime päivinä ollut yli 7 000 päivittäin. Tänään kerrottiin 7 935 uudesta todennetusta tartunnasta vuorokauden aikana.
Koronavirukseen liittyviä kuolemia on nyt yhteensä 7 354, kun viime torstaina luku oli 7 007. Suurin osa kuolleista on jälleen vanhuksia, kuten keväällä.
Sairaalahoito on erittäin kuormittunut.
Tukholman alueen sairaanhoidon johtaja esitti keskiviikkona harvinaisen vetoomuksen. Hän pyysi sairaanhoitajakoulutuksen saaneita apuun. Tehohoitopaikat ovat lähes loppu eikä niitä voi lisätä, ellei hoitajia saada lisää.
Kansanterveysviraston arvio on ollut, että tartunnat ja kuolemat nousevat vielä lähelle joulua, jonka jälkeen pitäisi tulla selvää tasaantumista.
Nyt viranomaiset ovat huolissaan, koska tartunnat lisääntyvät yhä nopeasti.
Viime viikkoina ei ole mennyt päivääkään, ettei Ruotsin hallitus olisi saanut arvostelua koronalinjastaan. Sitä on syytetty eniten johtajuuden puutteesta.
Arvostelu alkoi kasvaa marraskuun alussa, kun tartunnat lähtivät nopeaan nousuun mutta koronarajoitukset olivat vielä löysiä.
Niitä on sittemmin kiristetty. Koolla saa esimerkiksi olla maksimissaan kahdeksan ihmistä, ravintoloiden on suljettava kello 22.30 ja toinen aste on etäopetuksessa. Jouluostoksilla käymistä suositellaan välttämään.
Ravintolat, kahvilat, kauppakeskukset ja kuntosalit ovat kuitenkin auki. Osa noudattaa suositusta olla menemättä niihin, osa ei.
Eilen hallitus lähetti lausuntokierrokselle lakiesityksen, jolla se pystyy laittamaan esimerkiksi kauppoja kiinni tai rajoittamaan niiden asiakasmääriä. Se alkoi valmistella sitä vasta lokakuussa ja silloinkin opposition vaatimuksesta.
Oppositio on kritisoinut hallitusta rajusti hidastelusta. Laista on apua Ruotsin koronatilanteeseen vasta maaliskuusta alkaen.
Koronatoimista on kuitenkin tullut arvovaltakysymys, ja väärässä olemista on vaikea myöntää.
Jos hallitus tekisi pikavauhtia esityksen yhteiskunnan sulkemisesta, samalla hetkellä esitettäisiin kysymys, miksi näin ei ole tehty aiemmin. Onko Ruotsin linja ollut alusta asti väärä?
Väärässä olemista ei ole myönnetty edes Ruotsin terveydenhoitoa valvovan viranomaisen rajun raportin jälkeen.
Kaksi viikkoa sitten julkistetussa selvityksessä tuli ilmi, että moni hoivakodeissa koronaan sairastunut vanhus ei saanut tavata lääkäriä. Useille määrättiin hoidoksi kuolevan potilaan kipua lievittävää lääkitystä ilman, että lääkäri olisi tutkinut potilaan tai että omaisille olisi kerrottu.
Omaiset ovat kysyneet toistuvasti, kuka tästä on vastuussa. Tahoa ei ole löytynyt.
Pääministeri Stefan Löfven sanoi, että vastuu hoidon laiminlyönnistä on hoidosta vastaavien alueiden vastuulla. Alueet sanovat, että raportti on tehty liian ylimalkaisesti.
Hoivakodit taas osoittavat kansanterveysvirastoa, joka ei niiden mukaan antanut konkreettisia ohjeita. Hoivakodit syyttävät myös hallitusta vanhustenhoidon aliresurssoinnista.
Kansanterveysvirasto sanoo, että he antoivat selvän ohjeen suojella vanhuksia kaikin tavoin.
Tässä tilanteessa moni ruotsalainen sulkee korvansa ja puree hammasta.
Tunnelin päässä pilkottaa valoa, ja se valo tulee Britannian rokotusten alkamisesta.
Lue lisää: Yle tapasi Ruotsin sairaimmaksi koronapotilaaksi kutsutun Kent Östlingin – 61 päivää hengityskoneessa ja 12 tunnin päässä kuolemasta