Turun kaupungin ylläpitämässä Kurjenmäkikoti kakkosen yksikössä on todettu lisää koronatartuntoja.

Yksikön yläkerrassa on nyt 14 tartuntaa ja alakerrassa 12.

Myös henkilökuntaa on sairastunut.

– Asukkaat oireilevat eri tavalla, osa positiivisen koronavirusnäytteen antaneista on täysin oireettomia. Kukaan asukkaista ei tällä hetkellä ole välittömän sairaalahoidon tarpeessa. Henkilöstösiirtoja yksikköön on tehty tilanteen varmistamiseksi ja vielä parhaillaan rekrytoimme lisähenkilöstöä. Henkilökuntamme tekee hartiavoimin töitä tilanteen selvittämiseksi, vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualuejohtaja Sari Ahonen sanoo Turun kaupungin tiedotteessa.

Ensimmäiset tartunnat todettiin joulukuun alussa. Sen jälkeen yksikössä testattiin kaikki asukkaat ja työntekijät.

Testausta jatketaan edelleen.

Omaiset pidetään koko ajan tietoisina yksikön tartuntatilanteesta. Kurjenmäkikoti 2:n vierailukielto jatkuu 23. joulukuuta saakka ja mahdollisesti vielä tämän jälkeenkin. Kurjenmäkikoti 1:ssä ei ole todettu koronatartuntoja.

Tämän lisäksi Varissuon kotihoidossa on ollut altistustilanne ja asiaa selvitetään.

Myös yksityisessä muistisairaiden yksikössä, Emmi-kodissa, on löytynyt yksi koronavirustartunta. Emmi-kodin henkilöstöstä ja kaikista asukkaista on otettu koronavirusnäytteet.