Helsingin Meilahden sairaalan teho-osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Tiina Vilén kertoo Ylelle olevansa pettynyt puoluejohtajien haluttomuuteen ottaa kantaa koronalisiin.

MTV:n uutiset kysyi aiemmin tällä viikolla neljän suurimman puolueen puheenjohtajalta, pitäisikö hoitohenkilökunnalle maksaa koronalisää. Yksikään ei ilmaissut tukeaan ajatukselle.

Ylen aamussa vieraillutta Viléniä puoluejohtajien haluttomuus kannattaa koronalisää turhautti.

– Kyllähän se tuntui pahalta, ja aiheutti turhautumista. Tätä erikoistilannetta ei voi verrata normaaleihin työoloihin. Emme me tällaisissa varustuksissa normaalisti työskentele, eikä näin massiivista kuormitusta ole teho-osastoilla. Henkilökunta on mitoitettu normaalin kuormituksen mukaan, Vilén sanoo.

Vilén jäi kevään työkuormituksen uuvuttamana kesällä kuukauden sairauslomalle, ja pitää parhaillaan toista osaa kesälomastaan.

Syiksi väsymiselleen hän mainitsee muun muassa sen, että kevään valmiuslain nojalla hoitajia voitiin pakottaa töihin ilman erillistä korvausta. Lisäksi teho-osastotyöskentelyyn on täytynyt perehdyttää uusia hoitajia, kun kokeneita hoitajia on siirretty erilliseen koronayksikköön.

Vilén ehdottaa ratkaisuksi Oulun sairaanhoitopiirissä käyttöönotettua vapaaehtoisuuteen perustuvaa koronarinkiä.

– Heille maksetaan kerran kuussa asianmukainen korvaus, ja jos joutuu töihin tai tulee ilmoitus, että nyt tarvitaan henkilökuntaa, niin he saavat siitä tuntuvan korvauksen, Vilén sanoo.

Katso sairaanhoitaja Tiina Vilénin haastattelu kokonaisuudessaan täältä.

Lisää aiheesta:

Tehyn puheenjohtaja Terveystalon koronalisistä: "En muista koska olen viimeksi ollut näin iloinen"

Naisvaltaista hoitoalaa halpuutetaan korostamalla kutsumusta ja hoivaviettiä – nuorten vastaisku voi ratkaista koko alan tulevaisuuden