Koronavirus leviää edelleen Etelä-Savossa. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueella on todettu tiistain jälkeen 27 uutta positiivista koronatestin tulosta.

Suurin osa tartunnoista on todettu Pieksämäellä. Pieksämäellä tartuntoja havaittiin 25 ja Hirvensalmella ja Juvalla kummassakin yksi.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä pitää Pieksämäen tilannetta edelleen vakavana.

– Rajoitusten pitäisi alkaa vaikuttamaan tilanteeseen kuitenkin lähipäivinä myös Pieksämäellä, kunhan ihmiset osaavat toimia vastuullisesti eivätkä ole kontaktissa kuin omien perheenjäsentensä kesken. Onneksi muualla Essoten alueella olleet tartuntaketjut on saatu isoilta osin hallintaan, mutta Pieksämäen ja muiden lähialueiden tilanne heijastelee kaikkiin jäsenkuntiimme, Seppälä kertoo Essoten tiedotteessa.

Koronalääkärit kehottavat välttämään kaikkia turhia sosiaalisia kontakteja. Sairaanhoitopiiri-kuntayhtymästä korostetaan myös, että ulkopuolisia kontakteja tulee välttää ja kodin ulkopuolella on syytä käyttää kasvomaskia. Lisäksi pandemiapäällikkö Hans Gärdström suosittelee, että yksityistilaisuuksia ei järjestettäisi.

Pieksämäki siirtyi alkuviikosta koronavirusepidemiassa leviämisvaiheeseen.

Lue myös:

Essote: 40 prosenttia perusterveydenhuollosta pois pelistä koronan takia – "Valmiuslaki otettava käyttöön jos kehitys jatkuu"

Essoten alueelta löytynyt 31 uutta tartuntaa – suurin osa todettu Pieksämäellä

Pieksämäellä Valona Vanhuspalveluissa todettu useita uusia tartuntoja

Pieksämäki siirtyi koronaviruksen leviämisvaiheeseen – yli 10 hengen kokoukset sekä tilaisuudet kielletty