Jyväskylässä on todettu alkuviikosta huomattavasti enemmän uusia koronatartuntoja kuin THL:n luvut antavat ymmärtää.

Maanantaina ja tiistaina uusia tartuntoja on tullut ilmi yhteensä 25 ja keskiviikkona jo ainakin neljä, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan tartunnat eivät kirjaudu normaalisti THL:n tilastoon ilmeisesti tietojärjestelmähäiriön vuoksi.

Tavallisestikin tartuntojen kirjautuminen THL:n rekisteriin saattaa kestää jopa useita päiviä.

Jyväskylässä koronaa on todettu Käsmän mukaan viime päivinä eniten aikuisilla ja perheissä, ei niinkään nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Käsmä kertoo, että uusia tartuntaryppäitä on ilmennyt Jyväskylässä työpaikoilla ja joukkoaltistumisia myös kouluilla.

Tartunnat on kuitenkin edelleen pystytty Jyväskylässä jäljittämään hyvin.

– Viime viikolla tartunnat kääntyivät Jyväskylässä laskuun, mutta olen itsekin nyt odottavalla tunnelmalla ja ihan jännittää mihin suuntaan tämä tilanne kääntyy. Alkuviikosta on tullut taas ihan merkittävä määrä tartuntoja. On levoton olo itselläkin tällä hetkellä. Toivon, että tartunnat kääntyy laskuun ja päästäisiin taas paremmille vesille, kuvailee Käsmä.