Suomalaisten halussa noudattaa koronaohjeita on tapahtunut pandemian edetessä selvä muutos huonompaan. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutelan ja tietopalvelusuunnittelija Miia Huomon tänään tiistaina julkaistusta blogista.
Tilastokeskus on kerännyt huhtikuusta alkaen hallituksen pyynnöstä koronaepidemiaan liittyvää tietoa ihmisten asenteista ja käyttäytymisestä pandemian aikana. Kyselyt on toteutettu verkossa 2–3 viikon välein. Vastaajat ovat vaihtuneet joka kerta.
Sutela ja Huomo kirjoittavat, että huhti–toukokuussa yli puolet vastaajista koki itse noudattaneensa viranomaisohjeita hyvin, kesä–elokuussa 46 prosenttia ja syys–marraskuussa enää alle 40 prosenttia. Vähintäänkin melko hyvin ohjeistuksia noudattaneiden osuus on laskenut kevään 95 prosentista syksyn 90 prosenttiin.
Sutelan ja Huomon mukaan erityisesti miesten asenteet ovat muuttuneet. Kun keväällä vielä 49 prosenttia miehistä sanoi noudattaneensa ohjeita hyvin, syksyllä heidän osuus oli enää 30 prosenttia. Naisilla vastaava osuus on laskenut 59 prosentista 46 prosenttiin.
Sutela ja Huomo kertovat, että vielä enemmän laskua näkyy siinä, miten muiden ihmisten katsotaan noudattaneen ohjeita. Mielipide siitä, että muut ovat noudattaneet ohjeita vähintäänkin melko hyvin, on romahtanut syksyn tullen 66 prosentista 43 prosenttiin.
Etelässä ollaan kuuliaisempia maskin käytössä
Alueelliset erot koronaohjeiden noudattamisessa ovat pieniä, mutta Sutela ja Huomo huomauttavat, että eroja näkyy erityisesti asenteissa kasvomaskin käyttöön.
Helsingin ja Uudenmaan alueella miehistä 41 prosenttia vastasi syksyllä, että käyttäisi kasvomaskia aina, jos niitä suositeltaisiin käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Muualla Suomessa asuvilla miehillä vastaava osuus oli 30–33 prosenttia.
Uudellamaalla asuvista naisista 55 prosenttia vastasi vastaavaan kohtaan syksyllä ”aina”. Myös muilla suuralueilla vastaava osuus oli noin 50 prosenttia.
Sutelan ja Huomon mukaan kokemuksella viranomaistiedon saannista on selvä yhteys ohjeiden noudattamiseen.
Henkilöt, jotka ovat mielestään saaneet hyvin tietoa koronakriisin vaikutuksista omaan arkeensa ja yhteiskunnan tilanteeseen, ovat myös noudattaneet koronaohjeita paremmin kuin muut.
Sutela ja Huomo kirjoittavat, että valtaosa kansalaisista kokee saaneensa tietoa koronan vaikutuksista vähintäänkin melko hyvin. Korkeasti koulutetut ovat muita useammin tätä mieltä.
Huomionarvoista kirjoittajien mukaan kuitenkin on, että asiassa on tapahtunut syksyllä selvää laskua verrattuna kevään ja kesän tilanteeseen.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoiltaan 9.12.2020 klo 23.
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta.