Loppuvuosi on ollut monelle yrittäjälle kituuttelua ja säästöliekillä elämistä, kun koronatilanne on pitkittynyt. Yritystoimintaa on pyöritetty, mutta asiakasmäärät eivät ole ennallaan.

Kassakriisi uhkaa myös pohjoissavolaisia yrittäjiä, kun käyttöraha alkaa loppua. Yritykset kamppailevat esimerkiksi vuokranmaksun kanssa.

– Kustannustuen toista hakukierrosta odotetaan kuin kuuta nousevaa, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren kommentoi.

Keväällä yrityksille oli tarjolla paljon tukimuotoja koronaepidemian aiheuttamien talousvaikeuksien avuksi. Monet kuitenkin jättivät hakematta tukea sekä Pohjois-Savossa että valtakunnallisesti.

– Se on tuhannen taalan kysymys, miksi niin kävi.

Aikio-Tallgren epäilee, että moni vielä toivoi selviävänsä ilman tukia ja päätti kokeilla pärjätä omillaan. Hakemisessa on myös oma paperisotansa, joka ei varmasti houkutellut monia.

– Loppuvuosi onkin ollut suvantovaihetta tukien kanssa. Rahaa ei ole enää ollut niin paljon tarjolla, mutta monelle konkretisoituu nyt, että sitä tarvittaisiin. Uskon, että tuen hakijoita on nyt enemmän.

Kaikki yritykset voivat hakea kustannustukea

Ensimmäistä valtion kustannustukea sai kesällä hakea vain hyvin tiukoin ehdoin, eikä moni yrittäjä päässyt hyötymään siitä. Hallitus linjasi syyskuussa, että kustannustukea jatketaan.

Toisen hakukierroksen on luvattu olevan helpompi, jotta apu tavoittaisi tarvitsijat paremmin.

– Ensimmäinen haku oli kuin Berliinin muuri. Ei siitä päässyt läpi.

Hallitus pyrkii saamaan lakimuutokset pian voimaan ja tavoitteena on, että yritykset pääsisivät hakemaan kustannustukea Valtiokonttorista joulukuun lopussa.

Erityisen hyvää kustannustuessa on Aikio-Tallgrenin mukaan se, että tuki kohtelee kaikkia yrittäjiä yhdenvertaisesti.

Hän muistuttaa yrittäjiä myös toisesta tärkeästä tukimuodosta, yrittäjien väliaikaisesta työttömyysturvasta.

– Työttömyysturvalle on tullut jatkoaikaa ja sitä voi hakea ensi vuoden maaliskuuhun saakka.