Katumainoksissa Etelä-Korea jo houkuttelee matkustajia luokseen, vaikka koronarajoitusten purkamisesta ei ole vielä tietoa.

Suomen matkailualan liitto kertoo, että lokakuussa koko alan myynti vastasi vain kuutta prosenttia viime vuoden lokakuusta. Tavallisesti syksyn pimeinä kuukausina matkat aurinkoon menisivät kuin kuumille kiville.

Koko koronaepidemian aikana maaliskuun puolivälistä lokakuuhun myynti on ollut noin 90 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Tavallisesti matkailualan myynnin arvo Suomessa on kahden miljardin luokkaa.

Mutta valoakin on: suuret matkanjärjestäjät ja matkatoimistot raportoivat jo kysynnän hitaasta heräämisestä.

– Kyllä ihmisillä patoutunutta matkustamisen tarvetta selkeästi on. Matkoja aletaan jo varaamaan, ja kiikarissa on nyt loppukevät ja kesä, matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo.

Matkanjärjestäjät ovat Mäki-Fräntin mukaan lisänneet joustoa varausten peruuttamis- ja siirtämisehtoihin, jotta kuluttajat uskaltaisivat tehdä varauksia. Jotta matkailuala pääsisi uudelleen vauhtiin, tarvitaan kuitenkin koronarokote, kertoo Mäki-Fränti.

Vaikka korona selätettäisiin, epidemia muuttaa alaa osin pysyvästi.

– Kotimaanmatkustus on trendi, joka varmasti vahvistuu.

Liikematkailun osalta Mäki-Fränti ennustaa, että yhden päivän pyrähdykset Frankfurtiin tai Brysseliin jäävät vähemmälle. Ainakin, jos kokouksen voi hoitaa etäyhteyksin. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että on todella paljon työperustaista matkustamista, jota ei voi lopettaa.

– Esimerkiksi uusia asiakassuhteita luotaessa tarvitaan edelleen kasvokkaista neuvottelua. Paljon on myös konkreettista työtä erilaisten laitteiden ja tehtaiden ylläpidossa.

"Halu matkustaa palaa jossakin vaiheessa, mutta ei vielä"

Matkakuume polttelee jo monia, mutta harva uskaltaa vielä varata reissuja ainakaan ulkomaille.

Sari Harju on katsellut matkoja keväälle, mutta ei aio varata toistaiseksi mitään. Korona-aikana hän ei ole matkustanut sen paremmin ulkomailla kuin kotimaassakaan. Hän kertoo, että on tottunut tilanteeseen, ja siinä on hyvätkin puolensa.

– Halu matkustaa palaa jossakin vaiheessa, mutta ei vielä. Olisi ihan toivottavaa, että matkailu ei palaa koronaa edeltävälle tasolle ihan jo ilmastosyistä, Sari Harju sanoo.

Laskettelumatka Alpeille houkuttelisi jo Emile Roosia, mutta kun rajoituksia taas kotimaassa hiljattain tiukennettiin, hän on päättänyt lykätä suunnitelmiaan toistaiseksi.

– Kyllä olisi hauska mennä, mutta katsotaan nyt miten tilanne sallii. Ensi vuoden puolella lähempänä hiihtolomaa arvioin uudelleen, Emile Roos pohtii.

Roos toivoo myös, että ulkomaiset turistit palaavat Lappiin ja lentokoneet Helsinki-Vantaalle.

Tukholmassa asuva Kristian Tasala on koko koronaepidemian ajan matkustellut säännöllisesti Suomeen väliä tavatakseen tyttöystäväänsä. Hän kertoo, että lentäminen on poikkeustilanteessa ollut mukavan rauhallista.

Pariskunta aikoo lomailla tulevana jouluna yhdessä Ruotsissa mökkeillen ja lasketellen. Ulkomaanlomia Tasala ei toistaiseksi suunnittele.

– Sen jälkeen, kun rokotteen saa, voi miettiä tulevaisuutta. Muuten liikutaan varmaankin Ruotsin ja Suomen väliä, jos pystytään, Kristian Tasala kertoo.

Konkurssiaalto edessä?

Suomen matkailualan liiton Heli Mäki-Fränti toivoo, että matkatoimistoille ja matkanjärjestäjille suunnattaisiin alakohtaisia tukia samaan tapaan kuin ravintoloille ja tapahtumajärjestäjille.

– Kun puhutaan kansainvälisiä matkoja järjestävistä matkatoimistoista ja matkanjärjestäjistä, niiden elinkeinonvapaus on käytännössä riistetty maaliskuun puolivälistä lähtien.

– Tuolla on monilla yrityksillä ovi säpissä, henkilöstö sataprosenttisesti lomautettuna ja yrittäjä työttömyyskortistossa. Jos ihan konkreettisia tukia alalle ei ole tulossa, niin aikamoinen konkurssiaalto on edessä tässä talven aikana.

Ala toivoo myös selkeämpää linjaa koronaan liittyvissä rajoitustoimissa. Suomen matkailualan liitto on vedonnut hallitukseen, että matkustus Suomeen ja ulkomaille pystyttäisiin käynnistämään koronatestauksen turvin.

– Jos ohjeistukset ja linjaukset muuttuvat koko ajan, ala ei pysty toimimaan.

Voit keskustella aiheesta 11.12. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Matkanjärjestäjät ovat selättäneet ruuhkahuiput rahanpalautuksissa – jotkut kuluttajat kuitenkin juuttuivat ikävään limboon

Ulkomaisten matkailijoiden määrä rajussa laskussa – lokakuussa yöpymisiä yli 80 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna

Taksilentoja, junaan ja bussiin lentolipulla? Kotimaan lentomatkustukseen tulossa suuri murros, jos lennot eivät palaa koronan jälkeen kannattaviksi

Matkailualalla selviytymisen korona-ajan yli ratkaisee kyky muuntautua – Yrittäjä: Ideat kumpuavat epätoivosta

Suomi jatkaa matkailun tiukkoja koronarajoituksia – Maria Ohisalo: Sisärajatarkastuksia jatketaan, kunnes uudet säädökset valmistuvat

Historiansa pahin kriisi runnoo matkailualaa, mutta toivoa on vielä: Helsinki suuntaa nyt katseensa Pohjois-Eurooppaan ja luottaa suomalaisen väljyyden tuovan turisteja