Uuraisilla palvelukeskus Kuukankodissa jälleen yksi iäkäs henkilö on kuollut koronaviruksen seurauksena.
Uuraisten kunnan peruspalvelujohtaja Jouko Nykäsen mukaan koronakuolema on kolmas Kuukankodin Ruskolan osastolla.
Nykänen kertoo, että osastolla on todettu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa, joista osa on asukkailla ja osa henkilökunnalla.
Uusia tartuntoja ei ole osastolla enää viime päivinä ilmennyt ja tilanne on toistaiseksi vakaa, sanoo Nykänen.
Kuukankotiin koronavirus tuli marraskuussa asukkaan mukana ja tapaukset liittyvät samaan tartuntaketjuun Jyväskylän kaupunginsairaalan Kyllön tartuntojen kanssa. Myös Kyllössä koronakuolemia on ollut jo useita.
Uuraisten kunta kertoi Kuukankodin kahdesta koronakuolemasta marraskuun lopussa. Palvelukeskuksen asukkaat ovat pääosin yli 75-vuotiaita.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronaviruksen seurauksena on kuollut tähän mennessä kymmenen henkilöä.
Lue lisää:
Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä kaksi ihmistä on jälleen kuollut koronavirukseen
Uuraisilla kaksi iäkästä palvelukeskus Kuukankodin asukasta on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin
Uuraisilla Kuukankodissa on todettu koronatartunta neljässä Ruskolan osaston asukkaassa
Uuraisilla Kuukankoti ja Uurastupa asetettiin karanteeniin