Keski-Suomessa on kirjattu 8. joulukuuta kolme uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastosta.

Uusista tartunnoista Jyväskylässä on kaksi ja Laukaassa yksi.

Yhteensä testein vahvistettuja koronatartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu keväästä lähtien 910.

Tartunnat jakautuvat kunnittain seuraavasti:

THL:n kuntalistalla ei ole niiden kuntien nimiä, joissa koronatartuntoja on todettu toistaiseksi alle viisi.

Keski-Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut tähän mennessä 10 ihmistä.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu koronanyrkki linjasi maanantaisessa kokouksessaan, että Keski-Suomi on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta uusille rajoituksille ei ole toistaiseksi tarvetta.

Jyväskylässä on ollut jo koronaepidemian leviämisvaiheen merkkejä, mutta viime viikolla tartunnat vähenivät selvästi edellisviikkoon verrattuna.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä toivoo, että annettuja rajoituksia ja suosituksia noudatettaisiin edelleen, ettei tautitilanne pahene uudelleen.