Jyväskylän koronavirustartunnat ovat kääntyneet ilahduttavasti laskuun, kertoo kaupungin tartuntatautien vastuulääkäri Ilkka Käsmä.
Toinen hyvä uutinen on Käsmän mukaan se, että koronaviruksen tartuntaketjut ovat Jyväskylässä edelleen tiedossa yli 80-prosenttisesti.
Jyväskylä on antanut toisen asteen oppilaitoksille etäopetussuosituksen, joka on voimassa vielä tämän viikon. Jos suotuisa kehitys jatkuu, suositusta ei tarvitse enää jatkaa vaan toisella asteella voidaan siirtyä ensi viikolla "normaalielämään", Käsmä sanoo.
– Tosin täytyy katsoa vielä, mikä tilanne on loppuviikosta, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne on sellainen, Ilkka Käsmä toteaa.
Koronatartunnat ovat viime viikkoina jyllänneet Jyväskylän seudulla erityisesti hoitolaitoksissa.
Uuraisten palvelukeskus Kuukankodissa ja Kyllön sairaalan osasto 5:llä tauti on vaatinut yhteensä jo neljän vanhuksen hengen. Kyseessä on sama tartuntaketju, jossa koronatartunnat ovat levinneet potilaista myös henkilökuntaan.
Jyväskylässä koronan tartuntaketjut ovat tähän saakka liittyneet usein nuoriin ja nuoriin aikuisiin ja näiden harrastusryhmiin ja vapaa-ajan viettoon. Nyt tauti leviää työikäisten ja vanhusväestön parissa, Käsmä kertoo.
– Tällä hetkellä meillä on äärimmäisen vähän näitä nuoriin ja nuoriin aikuisiin liittyviä tartuntoja, ja senkään takia ei ole varmaan aihetta jatkaa etäopetussuositusta, Ilkka Käsmä toteaa.
Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä käsittelee kaupungin korontatilannetta kokouksessaan tänään puolen päivän aikaan.