Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa on todettu viimeisen vuorokauden aikana kuusi uutta, testein vahvistettua koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista yksi on Jyväskylässä, kolme Muuramesssa ja kaksi Uuraisilla.
Yhteensä tartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tähän mennessä 907.
Todetut tartunnat jakautuvat kunnittain seuraavasti:
Jyväskylässä 720
Äänekoskella 60
Muuramessa 35
Laukaassa 26
Saarijärvellä 14
Uuraisilla 15
Viitasaarella 9
Petäjävedellä 6
Kyyjärvellä 5
Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä 34
Kyyjärvi nousi viikonloppuna THL:n kuntalistalle, koska kunnassa todettujen tartuntojen määrä on nyt viisi. THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on todettu alle viisi.
Keski-Suomi on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakuntien yökerhojen ja baarien on lopetettava anniskelu kello 22 ja suljettava ovensa kello 23. Leviämisvaiheessa ne voivat avata ovensa uudestaan kello 5. Kiihtymisvaiheessa ravintola voidaan avata uudestaan tunti sulkemisen jälkeen. Rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin asti.
Osa leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy jo Jyväskylässä, kertoi kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä viime viikolla.
Käsmä totesi maananataina, että koronatartunnat ovat kääntyneet Jyväskylässä laskuun, eikä kaupunki näillä näkymin kiristä koronarajoituksia tai -suosituksia, jos tilanne jatkuu samanlaisena.