Seurakuntien Lappeenrannassa järjestämä kaikille avoin joulujuhla peruuntuu tältä vuodelta.

Syynä peruuntumiseen on koronatilanne.

Päätös peruuttamisesta tehtiin jo hyvissä ajoin syksyllä.

Aikaisempina vuosina suuren suosion saavuttanut perinteinen jouluateria toteutetaan tänä vuonna ruokakassijakeluna. Jouluruokakasseja jaetaan yhteensä 500 kappaletta.