Ulvilan terveysasema on tällä viikolla avoinna rajoitetusti työntekijällä todetun koronatartunnan vuoksi. Karanteeniin on asetettu noin 45 henkilöä.
Terveysasema toimii tämän viikon lääkäripainotteisesti. Avuksi saadaan hoitohenkilökuntaa muista toimipisteistä. Ulvilan neuvola on suljettu tällä viikolla.
– Hoitajavastaanoton aikoja joudutaan perumaan. Suunterveydenhuollon Ulvilan ajat joudutaan myös perumaan. Asiakkaisiin, joita peruutukset koskevat, ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti, todetaan Porin perusturvan tiedotteessa.
Terveyskeskuksessa on viikonlopun aikana tehty tehosiivous.
Tartunnanlähdettä ei tiedetä
Terveysaseman työntekijä alkoi oireilla viime viikon torstaina.
– Työntekijä poistui työpaikalta heti oireiden ilmaannuttua, mutta koska tartuttavuuden arvioidaan alkavan 48 tuntia ennen oireiden alkua, on altistumisia ehtinyt tapahtua terveysasemalla 2. – 3. joulukuuta, kerrotaan Porin perusturvan tiedotteessa.
Sairastuneen tartunnanlähde ei ole selvillä.
Sairastunut on ollut potilastyössä, mutta hän on käyttänyt asianmukaista suu-nenäsuojainta tartuttavuusaikana. Kaikki sairastuneen hoidossa olleet potilaat on tavoitettu.
Viiden potilaan hoidossa on arvioitu pieni riski tartunnan saamiseen lähihoidon vuoksi. Henkilöt on asetettu karanteeniin. Muita potilaita on ohjattu seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan koronavirustestiin matalalla kynnyksellä.
Yleisissä tiloissa ei altistumisia
Terveyskeskuksen yleisissä tiloissa ei ole ollut altistumisriskiä.
Henkilökunnan altistumiset ovat tapahtuneet tauko- ja kokoustilanteissa. Kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin.
Kuuntele tästä uusimmat Yle uutiset Satakunnasta
Lue tästä lisää koronaviruksesta Satakunnassa.