Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Twitterissä, että hänen henkilökohtainen asianajajansa Rudy Giuliani on saanut koronavirustartunnan.

Epäselvää on kuitenkin se, koska Giuliani on saanut positiivisen testituloksen.

– Rudy Giuliani, New Yorkin historian mahtavin pormestari ja, joka on väsymättä työskennellyt paljastaakseen Yhdysvaltain historian korruptoituneimmat vaalit on saanut positiivisen Kiinavirus-testin tuloksen. Parane pian, Rudy, me jatkamme, Trump tviittasi tyylilleen uhmakkaasti sunnuntai-iltana Suomen aikaan.

Trump on keväästä asti syyttänyt Kiinaa siitä, että se ei pysäyttänyt koronavirusepidemiaa.

Uutiskanava CNN kertoo Giulianin joutuneen tartunnan vuoksi sairaalahoitoon. Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluva 76-vuotias Giuliani on otettu sunnuntaina hoitoon maan pääkaupungissa Washingtonissa sijaitsevaan Georgetownin yliopistolliseen sairaalaan.

Trumpin luottomies

Rudy Giuliani tunnetaan yhtenä Trumpin läheisimpänä luottomiehenä. Giuliani on ollut viime aikoina näkyvästi esillä puolustamalla etujoukoissa Trumpin näkemyksiä vilpillisistä vaaleista.

Giuliani on usein edustanut vaalien jälkeen erinäisissä tiedotustilaisuuksissa Trumpia, kun tämä ei ole syystä tai toisesta itse osallistunut tilaisuuksiin.

Giuliani toimi New Yorkin pormestarina vuosina 1994–2001.

Lue lisää:

Valitsijat vahvistivat Joe Bidenin presidentiksi – Yle seurasi USA:n vaalisyksyä

Trumpin kampanja esitti tiedotustilaisuudessa väitteitä vaalivilpistä ja "laajasta petosvyyhdistä"